Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 198



 

Tiedonanto valmistelusta, asemakaavan muutos / Haapaniemi 297-8-73-6 ja 297-8-73-3 (Haapaniementie 10 ja 16)

 

Kaupunkirakennelautakunta 13.12.2023 § 198  

1144/10.02.03/2022  

 

  Valmistelijat / lisätiedot:

          kaavoitusarkkitehti Sonja Tilaeus, puh. 044 718 5432

          kaupunkisuunnittelujohtaja Ilkka Laine, puh. 044 718 5401

etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus apulaiskaupunginjohtaja KYP Jari Kyllönen

 

 Kaupunkirakennelautakunta päättää merkitä tiedoksi MRL 62 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville asetettavan valmisteluvaiheen aineiston.

 

Päätös Merkitään, että Mirja Wihuri saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana.

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkitään, että  kaavoitusarkkitehti Sonja Tilaeus poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

Selostus Kiinteistöjen omistajien aloitteesta valmistellaan asemakaavan muutosta koskien kiinteistöjä Haapaniementie 10 ja 16. Kaavamuutoksella tutkitaan asuinkerrostalojen rakentamista nykyisille yksikerroksisten liike- ja toimistorakennusten tonteille. Kaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa liike- ja toimistokiinteistöjen (K) muuttaminen asuin-, liike ja toimistorakennusten (AL) korttelialueeksi. Työssä selvitetään myös mm. kiinteistöjen rakennusoikeus ja pihajärjestelyt.  

 

Vaikutusten arviointi  Asemakaavan muutoksen mahdollistama täydennysrakentaminen toteuttaa kaupungin strategian ja asuntotuotannon tavoitteita. Kaavaluonnos on ilmastopoliittisen ohjelman mukainen: se tiivistää kaupunkirakennetta ja hyödyntää olemassa olevia joukkoliikenneyhteyksiä sekä jalankulun ja pyöräilyn mahdollisuuksia. Uudisrakentamisella on vaikutusta kaupunkikuvaan ja se voi vaikuttaa jossain määrin lähiympäristön asuinrakennuksista avautuviin lähi- ja kaukomaisemanäköaloihin. Hanke sijaitsee keskustan ja Haapaniemen monipuolisten palveluiden, virkistys- ja harrastusmahdollisuuksien lähellä, mikä lisää alueen palveluiden käyttäjämääriä.

 

Jatkotoimenpiteet Valmisteluaineistoa esitellään yleisötilaisuudessa 11.1.2024  klo 17 alkaen kaupunginkirjaston Kohtaamossa.

 

Viiteaineisto Kuntalaiset voivat tutustua ja kommentoida viitteellistä 3D-mallia Kunta 3D-palvelussa. VE 1 osoitteessa: https://kuopio.kunta3d.fi/Map.html?project=200 ja VE2 osoitteessa: https://kuopio.kunta3d.fi/Map.html?project=201 .

 

 

Liitteet

 

1144/2022 Kaavakarttaluonnos vaihtoehto 1

1144/2022 Kaavakarttaluonnos vaihtoehto 2

1144/2022 Kaavaselostus

1144/2022 Ote ajantasa-asemakaavasta ja poistettava asemakaava, liite 2

1144/2022 Havainneaineisto Haapaniementie 10, VE1 ja VE2 (Arkkitehtipalvelu Oy), liite 3.1

1144/2022 Havainneaineisto Haapaniementie 16, VE1 ja VE2 (Arkkityypit Oy), liite 3.2

1144/2022 Rakennusinventointikortit, liite 4

1144/2022 Vireilletulovaiheessa saadut mielipiteet ja asemakaavoituksen vastine, liite 5

1144/2022 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Haapaniementie 10 ja 16

1144/2022 Vaikutusten ennakkoarviointilomake