Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 199



 

Puutavaran myynnin kilpailuttaminen

 

Kaupunkirakennelautakunta 13.12.2023 § 199  

9028/02.09.00/2023  

 

  Valmistelijat / lisätiedot:

          kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy, puh. 044 718 5505

kaupunginmetsänhoitaja Heikki Soininen, puh. 044 718 5269

etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus apulaiskaupunginjohtaja KYP Jari Kyllönen

 

 Kaupunkirakennelautakunta päättää myydä jätettyjen tarjousten perusteella kuitupuun Kuopion Energia Oy:lle ja tukkipuut Stora Enso Oyj:lle. Lisäksi kaupunkirakennelautakunta valtuuttaa kaupunginmetsänhoitajan allekirjoittamaan em. puukauppoja koskevat kauppakirjat.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkitään, että kaupunginmetsänhoitaja Heikki Soininen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

Selostus Kuopion kaupungin puukauppasopimus tukki- ja kuitupuun osalta päättyy joulukuun lopussa. Uusi puukauppasopimus on tarkoitus tehdä ajalle tammikuu 2024 - kesäkuu 2024.

 

 Kuitupuun osalta hinta on kohonnut aiempaan puukauppasopimukseen verrattuna, koska sekä energia- että sellupuun markkinatilanne on ollut hyvä. Tukkipuun osalta hinta on laskenut aiempaan puukauppasopimukseen verrattuna sahapuumarkkinoiden epävarmuuden takia. Tukki- ja kuitupuusta on pyydetty erilliset tarjoukset. Tukki- ja kuitupuun osalta tarjoukset on pyydetty toimituskauppana tehtaalle tai junaan. Erillisillä tarjouspyynnöillä puutavaraerät pystytään kohdentamaan tarkemmin niitä tarvitseville puutavarayhtiöille.

 

 Tukkipuun arvioitu myyntimäärä on noin 9 900 m3 ja kuitupuun myyntimäärä on noin 9 300 m3. Tarjoukset pyydettiin potentiaalisilta ostajilta Pohjois-Savon alueella. Tarjouspyynnöt ovat kokousasian asiakirjoissa.

 

 Kuitupuun osalta tarjoukset saatiin Stora Enso Oyj:ltä, UPM Metsä Oyj:ltä, Metsä Group:lta ja Kuopion Energia Oy:ltä. Parhaan tarjouspynnöön mukaisen tarjouksen kuitupuusta teki Kuopion Energia Oy 478 894 € alv 0 %. Kuitupuun hinta on noussut edellisestä sopimuksesta 2,6 %.

 

 Tukkipuun osalta tarjous saatiin Stora Enso Oyj:ltä ja Keitele Forest Oy:ltä. Paremman tarjouksen teki Stora Enso Oyj. Tarjoushinta tukkipuusta oli 713 785 € alv 0 %. Tukin hinta on pudonnut edellisestä sopimuksesta 4,1 %.

 

 Tukki- ja kuitupuusta saatava toimitushinta ilman puutavaran kuljetuskustannuksia on yhteensä noin 1,35 M€ (alv 0 %).

 

 Lautakunnan jäsenille on toimitettu hintojen vertailulaskelmat ja lisäksi heillä on mahdollisuus tutustua tarjouksiin (salaisia asiakirjoja / yksityinen liikesalaisuus).

 

Vaikutusten arviointi Liitteenä

 

 

Liitteet

 

9028/2023 Toimituskaupan vertailu tammi-kesä 2024 kuitu (ei julkaista internetissä)

9028/2023 Toimituskaupan vertailu tammi-kesä 2024 tukki (ei julkaista internetissä)

9028/2023 Vaikutusten ennakkoarviointi Kuopion kaupungin päätöksenteossa