Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.01.2023/Pykälä 15



 

Kuopion kaupungin digitalisaation tiekartan uudistaminen

 

Kaupunginhallitus 09.01.2023 § 15  

2078/02.08.00/2022  

 

Valmistelijat / lisätiedot:

Jari Torvinen
Arto Holopainen
Pauliina Ruotsalainen

 

Päätösehdotus apulaiskaupunginjohtaja HEP KOP Pekka Vähäkangas

 

 Kaupunginhallitus merkitsee asian tiedoksi.

 

Päätös Merkitään, että tietohallintojohtaja Jari Torvinen ja innovaatiopäällikkö Arto Holopainen selostivat asiaa kokouksessa.

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti apulaiskaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

Selostus Kuopion kaupunki on päivittänyt strategiaansa keväällä 2022 ja tähän liittyen myös strategiaa läpileikkaavan digitalisaatio -strateginen tavoite on täsmentynyt. Strategiapäivityksen yhteydessä uudistetaan digitalisaatio -tavoitteeseen liittyvää tiekarttaa.

 

Ihmiskeskeinen digitaalinen kunta (IDK) -hanke kilpailutti kesällä 2022 digitalisaation tiekartan rakentamisen avuksi asiantuntijan. Kilpailun voitti FCG Finnish Consulting Group.

 

Asiantuntijatyön tuella on jäsennetty Kuopion kaupungin digitalisaation tilannekuvaa sekä tuotettu vertailutietoa digitalisaation edelläkävijä kaupungeista kansallisesti sekä kansainvälisesti. 

 

Asiantuntijatuki sisälsi kick off -tilaisuuden, kuusi työpajaa, yhden dynaamisen tiekartan suunnittelupajan sekä työn tiedonkeruu- ja esittelytilaisuuksia kaikilla kaupungin palvelualueille (pl. perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet, jotka siirtyvät vuoden vaihteessa hyvinvointialueelle). Lisäksi asiantuntija teki tiedonhankintaa ja toteutti mm. kyselyn oleellisen tiedon keräämiseksi ja kaupungin digitalisaatiotason itsearviointi -kyselyn vastuualueiden asiakkuusjohtajille.

 

Digitalisaation tiekartan työpajat olivat kaikille kaupungin työntekijöille avoimia ja toivottiinkin mahdollisimman laaja-alaista osallistumista eri palvelualueilta. Kaupunginhallituksen edustajana toimi Miia Eskelinen-Fingerroos ja varaedustajana Harri Auvinen.

 

Digitalisaation tiekartan tilannekuvien myötä kyetään hahmottamaan kaupungin ja henkilöstön digitasoa nyt ja tulevaisuudessa. Tiekartta on väline, jonka avulla jatkossa digitalisaation kokonaisuutta hallinnoidaan ja suunnitellaan systemaattisesti strategian toimenpideohjelmien kanssa.

 

Tiekartassa kuvataan mm. digitalisaatioon kytkeytyvät toimenpiteet, joilla edistetään kaupunkistrategian tavoitetilaan pääsyä. Tiekartan päivittämisen on suunniteltu olevan jatkuvaa toimintaa, jolla varmistetaan mukautuminen ja ennakointi muuttuvaan toimintaympäristöön.

 

Asiantuntijatyö päättyi IDK-hankkeen loppuun 31.12.2022. Esittelyssä oleva aineisto on koko syksyn tiivistahtisen digitiekartan rakentamisen tulos. Digitalisaation tiekartta ja toimenpidesuunnitelma jäävät työvälineiksi Kuopion kaupungin digikehitykselle. 

 

Tänä vuonna toisessa vaiheessa kehittämistä jatketaan kohti tavoitetta, jossa digitiekartta on päivittyvä ja helposti kokonaiskuvan näyttävä strateginen työkalu. Toisen vaiheen etenemisestä vastaa digitiekartan omistajana toimiva tietohallintojohtaja sekä kaupungin digitaalisten palvelujen johtoryhmä. 

 

Kaupunginhallitukselle tuodaan tänä vuonna tarkennettu toimenpidesuunnitelma nähtäväksi Q2 aikana.

 

 

 

 

Liitteet

 

Kuopion_kaupungin_digitiekartta_16.12.2022

Toimenpiteet_aikataulut_16.12.2022