Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 13.09.2023/Pykälä 138



 

Kuopion kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma vuoteen 2030

 

Kaupunkirakennelautakunta 13.09.2023 § 138  

6362/10.03.01.00/2023  

 

  Valmistelijat / lisätiedot:

          Janne Korhonen

puh. 044 718 5203

etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus apulaiskaupunginjohtaja KYP Jari Kyllönen

 

 Lautakunta hyväksyy kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Esitys Kaupunkisuunnittelujohtaja Ilkka Laine

 

Esitän lautakunnalle, että Kuopion kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma vuoteen 2030 (päivätty 31.8.2023) hyväksytään asetettavaksi nähtäville.

 

Selostus Edellinen Kuopion kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma on laadittu vuonna 2013. Kuntaliitosten, lainsäädännön muutosten ja uusien maankäytön suunnitelmien myötä suunnitelma on vaatinut päivitystä. Vuonna 2014 voimaan tulleessa vesihuoltolain muutoksessa kunnille asetettu velvoite laatia vesihuollon kehittämissuunnitelma poistettiin, mutta lain mukaan kunnan tulee edelleen kehittää vesihuoltoa yhdyskuntakehitystä vastaavasti (vesihuoltolaki 5 §). Vesihuollon kehittämissuunnitelman päivittämisen tavoitteena on ollut laatia aiempaa strategisempi suunnitelma, jossa luodaan periaatteita, joilla vesihuoltoa kehitetään.

 

Kehittämissuunnitelman suunnittelualue käsittää koko kaupungin alueen. Suunnitelmassa on mukana Kuopion kaupunkialueen lisäksi entisten Karttulan ja Maaningan kuntien sekä Juankosken ja Nilsiän kaupunkien alueet.

 

Työ on laadittu yhteistyössä Siilinjärven kunnan ja vesihuoltolaitosten kanssa. Kuopio ja Siilinjärvi omistavat yhdessä vesihuoltolaitos Kuopion Vesi Oy:n, joka huolehtii vesihuollon toteuttamisesta pääsääntöisesti asemakaavoitetuilla kaupunkimaiseen asumiseen ja elinkeinotoimintaan tarkoitetuilla alueilla. Molemmille kunnille laadittiin kuitenkin omat suunnitelmat.

 

Haja-astusalueella vesihuollosta vastaavat Kuopiossa pääosin yksityiset vesihuoltolaitokset, joista suurin osa on vesiosuuskuntia. Kuopion alueella toimii yhteensä 46 yksityistä vesihuoltolaitosta. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden ulkopuolella sijaitsevien kiinteistöjen vesihuolto on omien järjestelmien varassa.

 

Suunnitelmassa on käyty läpi vesihuollon nykytilannetta yleisesti Suomessa ja Kuopion alueella. Laajempi lähtökohta- ja nykytilanneselvitys on esitetty omana liitteenään. Itse kehittämissuunnitelmaraportissa keskitytään enemmän havaittuihin kehittämistarpeisiin sekä toimenpideohjelmaan.

 

 

 

Suunnitelmassa havaittuja kehittämistarpeita ja haasteita ovat mm. pirstaloitunut vesihuoltokenttä, verkostojen laajenemistarpeet, Vesihuollon omaisuudenhallinta, vesihuollon toimintavarmuus sekä tulevaisuuden ennakointi. Näihin tarpeisiin perustuen on suunnitelmassa laadittu toimenpideohjelma. Toimenpiteet on suunnitelmassa jaoteltu seuraavien otsikoiden alle:

 

-        Vesihuoltoverkostojen laajeneminen

-        Vesihuollon toimintavarmuus

-        Vesihuollon omaisuudenhallinta

-        Yhteistyö vesihuollossa

-        Tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet

 

Kehittämissuunnitelma on laadittu vuoteen 2030 asti. Toimenpideohjelmaa on tarkoitus seurata ja päivittää vuosittain. Koko kehittämissuunnitelman päivitys tulee ajankohtaiseksi viiden vuoden kuluttua vuonna 2028.

 

 Nähtäville asettamisen lisäksi suunnitelmasta pyydetään lausunnot Kuopion alueen vesihuoltolaitoksilta, Kuopion naapurikunnilta, Pohjois-Savon ely-keskukselta, Pohjois-Savon pelastuslaitokselta ja Savo-Pielisen jätelautakunnalta.

 

Vaikutusten arviointi    Liitteenä on esitetty kehittämissuuunnitelmaa koskeva ennakkovaikutusten arviointilomake.

 

 

Liitteet

 

6362/2023 Vaikutusten ennakkoarviointilomake Vesihuollon kehittämissuunnitelma 2030

6362/2023 Karttaliite 01 Talousvesihuollon nykytila

6362/2023 Karttaliite 02 Jätevesihuollon nykytila

6362/2023 Karttaliite 03 Talousvesihuollon suunnitelmakartta

6362/2023Karttaliite 04 Jätevesihuollon suunnitelmakartta

6362/2023 kaupungin vh-kehittämissuunnitelma vuoteen 2030 20230831

6362/2023 Liite 1 Vesihuollon kehittämissuunnittelun lähtökohdat ja vesihuollon nykytila Kuopiossa 20230831

6362/2023 Liitetaulukko1a Yksityisten vh-laitosten perustietoja puhdas vesi 20230831

6362/2023 Liitetaulukko1b Yksityisten vh-laitosten perustietoja jätevesi 20230831