Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 13.09.2023/Pykälä 131



 

Asemakaavan muutosehdotus / Asunto Oy Kuopion Aarneenkallionkatu 7

 

Kaupunkirakennelautakunta 13.09.2023 § 131  

544/10.02.03/2022  

 

  Valmistelijat / lisätiedot:

          Päivi Silsten

puh. 044 718 5416

etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus apulaiskaupunginjohtaja KYP Jari Kyllönen

 

 Lautakunta hyväksyy kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Esitys Kaupunkisuunnittelujohtaja Ilkka Laine esittää kaupunkirakennelautakunnalle sekä edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle esitettäväksi, että asemakaavan muutosehdotuksen hyväksymiskäsittelyä jatketaan. Kaavan perusratkaisua ei ole muutettu, joten kaavaehdotusta ei tarvitse asettaa uudelleen nähtäville.

 

Selostus Asemakaavan muutoksen tarkoituksena on mahdollistaa asuinkerrostalon sijoittaminen suunnittelualueen tontille 297-8-2-4. Ehdotus on ollut nähtävänä ja siitä on saatu 2 lausuntoa ja 3 muistutusta. Kaavaehdotusta ei ole muutettu muistutuksien eikä lausuntojen takia.

 

Kaava-alue Suunnittelualue sijaitsee Haapaniemen kaupunginosan korttelissa 2 Aarneenkallion- ja Myhkyrinkadun välisellä alueella.

 

Asemakaavan muutosehdotuksen käsittelyvaiheet

 

 Kaupunkirakennelautakunta hyväksyi asemakaavan muutosehdotuksen nähtäville asetettavaksi 19.4.2023. Ehdotusaineisto on ollut MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti nähtävänä 26.4.-2.6.2023. Nähtävänäolosta on tiedotettu ViikkoSavossa ja kaupungin nettisivuilla julkaistujen kuulutusten lisäksi lähialueen maanomistajia ja -haltijoita myös kirjeillä, tai pyydettäessä sähköpostilla. MRA 28 §:n mukaisille tahoille varattiin mahdollisuus antaa ehdotusaineistosta lausunto. Ehdotusaineistosta saatiin 2 lausuntoa ja 3 muistutusta, sekä niihin annetut vastineet ovat esityslistan liitteenä 9.

 

Muutokset asemakaavan muutosehdotukseen

 

 Kaavaehdotukseen ei ole tehty lausuntojen ja muistutusten johdosta muu-toksia, sekä näihin annetut vastineet ovat esityslistan liitteenä 9.

 

 Muistutukset kohdistuivat sisällöltään rakennuksen kokoon, korkeuteen, julkisivuihin, kerroslukuun, rakennusoikeuteen, kaupunkikuvaan, ympäristön heikentämiseen, naapuritontin rakennuksen varjostamiseen, vehreyden, näkymien, maiseman, ja viihtyisyyden säilyttämiseen sekä autokatoksen, jätehuollon ja muurin sijainteihin. Muistutukset koskivat myös melua ja ajoliittymien määrää, sijaintia ja katuverkoston toimivuutta, sekä liikennejärjestelyjen huomioimista rakennusaikana. Muistutuksissa ei ole tuotu esille sellaista uutta asiasisältöä, joka olisi vaikuttanut jo aiemmin esitettyihin kaavaratkaisun perusteisiin tai toteutusratkaisun valintaan.

 

Vaikutusten arviointi Vaikutusten ennakkoarviointilomake on liitteenä.

 

Jatkotoimenpiteet Kaavamuutoksen hakijan kanssa laaditaan sopimus MRL 12 a luvun mukaisesti yhdyskuntarakentamisesta aiheutuvien kustannusten korvauksesta.

 

 Kunnan perusteltu kannanotto esitettyyn mielipiteeseen tulee MRL 65 §:n mukaisesti ilmoittaa niille muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa.

 

Liitteet

 

544/2022 Kaavakarttaehdotus

544/2022 Asemakaavaselostus

544/2022 Asemakaavan muutoksen seurantalomake, liite 1

544/2022 Ote ajantasa-asemakaavasta ja poistettava asemakaava, liite 2

544/2022 Valmisteluvaiheen havainneaineisto, liite 3

544/2022 Ehdotusvaiheen havainneaineisto, liite 4

544/2022 Meluselvitys, liite 5

544/2022 Rakennusinventointi, liite 6

544/2022 Vireilletulovaiheen mielipiteet ja vastineet, liite 7

544/2022 Valmisteluvaiheen mielipiteet ja lausunto vastineineen, liite 8

544/2022 Ehdotusvaiheen lausunnot ja muistutukset vastineineen, liite 9

544/2022 Vaikutusten ennakkoarviointilomake

 

 

Kaupunkirakennelautakunta 19.04.2023 § 63 

 

 

  Valmistelijat / lisätiedot:

          Päivi Silsten

puh. 044 718 5416

etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus apulaiskaupunginjohtaja KYP Jari Kyllönen

 

 Lautakunta hyväksyy apulaiskaupunginjohtajan esityksen.

 

Päätös Merkitään, että kaavoitusinsinööri Päivi Silsten saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn ajaksi.

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Esitys Apulaiskaupunginjohtajan Jari Kyllönen esittää, että kaupunkirakennelautakunta hyväksyy asemakaavan muutosehdotuksen asetettavaksi MRL65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville vähintään 30 päivän ajaksi. Mikäli ehdotukseen ei muistutuksissa tai lausunnoissa esitetä muutoksia, kaavanmuutosehdotus esitetään edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Selostus Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

 Tiivistelmä:

 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa asuinkerrostalon sijoittaminen suunnittelualueen tontille 297-8-2-4.

 

Kaava-alue Suunnittelualue sijaitsee Haapaniemen kaupunginosan korttelissa 2 Aarneenkallion- ja Myhkyrinkadun välisellä alueella. Aluerajaus on supistunut valmisteluvaiheen rajauksesta.

 

Laadintaperusteet, päätökset ja suunnitelmat

 

 Kaavatyö on tullut vireille As Oy Aarneenkallionkatu 7 hakemuksesta 18.10.2018. Kaavatyö sisältyy vuoden 2022-2023 kaavoituskatsauksiin. Kaavoituksen käynnistämissopimus on allekirjoitettu 25.3.2022.

 

Kaavoitustilanne Maakuntakaavassa suunnittelualue on merkitty keskustatoimintojen alueeksi (C). Alueen läheisyydessä on myös merkintä uusi seuturaitti Haapaniemi-Puijo, joka on osoitettu teiden Saaristokatu, Tasavallankatu, Presidentinkatu, Puistokatu, Karjalankatu ja Suurmäentie kautta. Aluetta koskee myös sotilasilmailun tilapäisten lentopaikkojen suojavyöhyke (sv-6) ja Kuopio-Tahko matkailun kehittämiskäytävä. Suunnittelualue on merkitty Kuopion keskeisen kaupunkialueen yleiskaavassa asuntoalueeksi (A), jolla ympäristö säilytetään (/s). Asemakaavassa alue on asuntokerrostalojen korttelialuetta, jolle rakennettavien rakennusten kerrokset on porrastettava maaston muodon mukaisesti (AK-1).

 

Nykyinen tilanne Suunnittelualue sijaitsee keskellä rakennettua ympäristöä, keskustan palveluiden ja joukkoliikenteen yhteyksien sekä Kuopionlahdella olevien virkistysalueiden läheisyydessä. Suunnittelualueella ei ole erityisiä luontoarvoja.

 

 Tontilla 297-8-2-4 sijaitsee 1940-luvulla rakennettu, 470 k-m2 suuruinen kaksikerroksinen asuinkerrostalona oleva puurakennus.

 

Maanomistus Tontin 297-8-2-4 ja sillä olevan rakennuksen omistaa Asunto Oy Kuopion Aarneenkallionkatu 7.

 

Asemakaavan muutosehdotus

 

 Asemakaavan muutoksessa tontti 297-8-2-4 on kaavoitettu asuinkerrostalojen korttelialueeksi (AK).

 

 Tontille 4 muodostuu rakennusoikeutta yhteensä 1 233 k-m2. Näistä 1 200 k-m2 on tarkoitettu suunnitellulle 4-kerroksiselle uudisrakennukselle (e=1.10), ja 33

 k-m2 talousrakennukselle.

 

 Autopaikkanormiksi on esitetty asumiselle (2 ap/3 as), ja polkupyöränormiksi asumiselle (1 pp/30 k-m2).

 

 Kaavan yleisissä määräyksissä ohjataan alueen arkkitehtuurin laatua ja sopeutumista ympäröivään rakentamiseen. Rakentamisen tulee olla mm. arkkitehtuuriltaan korkeatasoista ja mittasuhteiltaan sopusuhtaista. Uudisrakentamisen tulee sopeutua ympäristön mittasuhteisiin ja arkki-tehtuuriin, edustaen rakentamisaikansa arkkitehtuuria.

 

Käsittelyvaiheet Asemakaavan vireilletuloaineisto on annettu kaupunkirakennelautakunnalle tiedoksi 16.6.2021. Aineisto on ollut nähtävänä vireilletulokuulutuksen nähtävänäolon yhteydessä 24.6.-13.8.2021. Aineistosta on jätetty nähtävänäoloajan jälkeen viisi mielipidettä. Kaavoituksen aloituskokous on pidetty 8.3.2022. Kaavoituksen käynnistämissopimus on laadittu 25.3.2022.

 

 Valmisteluvaiheen aineisto on annettu kaupunkirakennelautakunnalle tiedoksi 2.11.2022. Valmisteluaineisto on ollut nähtävänä 9.11. - 9.12.2022 ja aineistosta on järjestetty tiedotus- ja keskustelutilaisuus sidosryhmille 17.11.2022. Aineistoa on esitelty yleisötilaisudessa 28.11.2022.Valmisteluaineistosta on saatu yksi lausunto ja kaksi mielipidettä. Ehdotusaineisto on laadittu saatujen kannanottojen ja käytyjen neuvottelujen pohjalta

 

Jatkotoimenpiteet Kaupunkirakennelautakunnan hyväksymä asemakaavan muutosehdotus ja sitova tonttijako asetetaan julkisesti nähtäville.

 

 Kaavamuutoksen hakijan kanssa laaditaan sopimus MRL 12 a luvun mukaisesti yhdyskuntarakentamisesta aiheutuvien kustannusten korvauksesta.

 

Hyväksyvä viranomainen Kaupunginvaltuusto

 

Vaikutusten arviointi Asemakaavan muutoksen mahdollistama täydennysrakentaminen toteuttaa kaupungin strategisia tavoitteita ja on ilmastopoliittisen ohjelman mukainen tiivistämällä kaupunkirakennetta ja hyödyntämällä olemassa olevia joukkoliikenneyhteyksiä sekä jalankulun ja pyöräilyn mahdollisuuksia. Uudisrakentamisella on vaikutusta kaupunkikuvaan ja voi vaikuttaa jossain määrin lähiympäristön asuinrakennuksista avautuviin lähi- ja kaukomaisemanäköaloihin. Hankkeella on myönteiset lapsivaikutukset suunnittelualueen sijaitessa keskustan ja Haapaniemen monipuolisten palveluiden, virkistys- ja harrastusmahdollisuuksien lähellä.

 

 Vaikutustenarviointilomake liitteenä.

 

Liitteet