RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunkirakennelautakunta
Esityslista 17.06.2026/Asianro 15
Ruokaravintolatoiminnan alueiden ja siihen liittyvien anniskeluaikojen kehittäminen Kuopion kauppatorilla
Kaupunkirakennelautakunta 17.06.2026
3659/10.03.01.01/2026
Valmistelijat / lisätiedot:
kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy, puh. 044 718 5505
kaupungininsinööri Ismo Heikkinen, puh. 044 718 5656
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus
elinvoimajohtaja Timo Antikainen
Kaupunkirakennelautakunta päättää
a. hyväksyä Kuopion kauppatorin ruokaravintolatoiminnan alueiden ja anniskeluaikojen muuttamisen siten, että kauppatorin pysyvien ruokaravintolatoimijoiden anniskeluaikaa jatketaan nykyisestä klo 22:sta klo 24:ään sekä anniskelualueita kehitetään torin hyväksytyn yleissuunnitelman tavoitteiden mukaisesti.
b. Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys ry:tä velvoitetaan seuraamaan anniskeluajan jatkamisen vaikutuksia ja ryhtymään toimenpiteisiin mahdollisesti aiheutuvien haittojen vähentämiseksi.
c. Satamatorin ja toritapahtumien osata 31.5.2023 § 88 päätöstä ei muuteta.
Päätös
Selostus
Taustaa
Kuopion kauppa- ja satamatorin toiminta on ollut Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys ry:llä 1.4.2017 alkaen (kaupunkirakennelautakunta 16.2.2017). Kaupunkirakennelautakunnan kokouksessa 20.11.2019 sopimusta jatkettiin kymmeneksi vuodeksi. Samalla hyväksyttiin, että torisäännön muutoksista päättää jatkossa toritoimikunta, mutta toriravintoloiden anniskeluun liittyvät asiat, sekä pysyvät torirakennelmat käsitellään kaupunkirakennelautakunnassa. Tapahtumiin liittyvät anniskeluoikeudet sovittiin päätettävän toritoimikunnassa.
Torilla parhaillaan käynnissä oleva torilavan rakentaminen ja seuraava esitys liittyen torin uusiin puolikiinteisiin ravintolapaikkoihin perustuvat vuonna 2023 Gehl Architectsin tekemään ja laajan osallistamisen kautta laadittuun kauppatorin kehittämissuunnitelmaan, jonka keskeisiä tavoitteita ovat torialueen viihtyvyyden ja ympärivuotisen toiminnan kehittäminen.
Torin uusia puolikiinteitä ravintolarakennelmia on valmisteltu osana torilavan suunnitteluprosessia tiiviissä yhteistyössä Kuopion kaupungin suunnittelu- ja ohjausryhmän kanssa jo vuodesta 2023 alkaen. Ohjausryhmä koostuu kaupungin, suunnittelijan (Opus Arkkitehdit) ja kaupunkikeskustan yhdistyksen edustuksesta. Seuraava askel torin kehittämisessä on valmistautuminen ympärivuotisten ravintolapaviljonkien kilpailutukseen.
Kesän 2026 aikana käynnistettävän avoimen myyntipaikkahaun ja kilpailutuksen kautta kauppatorille haetaan vetovoimaisia toimijoita, torin valikoimaa täydentävää tuotevalikoimaa ja kiinnostavia ruokaravintolakonsepteja. Uusien toriravintoloiden ulkonäkö pohjautuu vastaavanlaiseen visuaaliseen ilmeeseen lavarakenteen kanssa. Kilpailutuksen sisältö muodostuu ravintolatoiminnan sisältöön ja kaluston ulkonäköön liittyvistä tavoitteista ja reunaehdoista.
Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistyksen esitys
Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys ry esittää osana uusien torin ruokaravintoloiden kilpailutuksen valmistelua kauppatorin anniskelualueiden laajentamista hyväksytyn torin yleissuunnitelman suuntaiseksi (liite A. Torin yleissuunnitelma). Käyttösuunnitelman mukaisesta ravintola-alueesta olisi tarkoitus ottaa ravintolatoimintaan vuodesta 2027 alkaen osa uudesta alueesta (liite B. Aluekartta 2026) ja osa alueesta jättää tulevaisuudessa mahdolliseksi hyödynnettäväksi laajennusoptioksi.
Esityksen tavoite on tukea ympärivuotisen ruokaravintolatoiminnan onnistumisen mahdollisuuksia ja ravintolaliiketoiminnan taloudellista kannattavuutta. Esitetyt lavarakennelmaan pohjautuvat ruokaravintolarakennelmat tulevat vaatimaan toimijoilta huomattavaa investointia, jonka toteuttamiseksi yrityksen tulee pystyä kattamaan investoinnin kuluja ja rakentamaan kannattavaa liiketoimintaa (liite C. Anniskelun merkitys ja vaikutukset kauppatorin ruokaravintolatoiminnassa).
Uusien puolikiinteiden ravintolapaviljonkien myyntipaikkahaku ja kilpailutus on tarkoitus käynnistää kesällä 2026. Uusien myyntipaikkasopimusten on tarkoitus astua voimaan vuodesta 2027 alkaen. Kilpailutuksen tavoite on kehittää ja monipuolistaa kauppatorin tarjontaa kiinnostavilla ruokaravintolakonsepteilla, joissa toiminnan pääpaino on laadukkaissa ruokatuotteissa ja -tarjonnassa, ja joissa ravintolan toimintaa tukee mahdollisuus anniskeluun.
Kauppatori
Nykyinen tilanne: anniskelualuetta hyödynnettävissä yhteensä 1 200 m2, anniskelu mahdollista klo 22 saakka.
Esitys:
- Kauppatorin anniskelualueen kokonaispinta-alan kasvattaminen torin yleissuunnitelman mukaisesti vuodesta 2027 alkaen 1 760 neliömetriin (liite B.).
- Optio laajentaa anniskelun kokonaisaluetta tulevaisuudessa torin käyttösuunnitelman mukaisesti yhteensä noin 1 960 neliömetriin (liite A.).
- Anniskelun mahdollistaminen klo 24 saakka.
Anniskelualueen laajentamisen ja anniskeluajan pidentämisen tavoite on tukea laadukkaan ruokaravintolatoiminnan toteutumista ja ravintolaliiketoiminnan kehittämistä ja tukea yhteistä tavoitetta kauppatorin ympärivuotisesta ravintolatoiminnasta (liite C.).
Satamatori
Satamatorin alueella anniskelun ehdot esitetään säilytettävän nykyisellään (lautakunnan aiempi päätös). Anniskelu on mahdollista satamatorilla yhteensä 450 m2:n ravintola-alueella klo 22 saakka.
Toritapahtumat
Tapahtumien osalta anniskelun ehdot esitetään säilytettävän nykyisellään (lautakunnan aiempi päätös). Tapahtumille on mahdollista myöntää torialueilla erillinen anniskelulupa ja anniskeluajan pidentäminen klo 24 saakka. Tapahtumakohtaisesti sovittavista anniskelumahdollisuuksista päättää toritoimikunta.
Toimivallan peruste
Kuopion kaupungin hallintosääntö 33 § kohta 1.
Vaikutusten arviointi
Esitys tukee Kuopion keskustan elinvoimaa, torialueen ympärivuotista käyttöä ja kaupunkikeskustan palvelutarjonnan monipuolistamista. Anniskeluajan jatkaminen klo 24:ään parantaa pysyvien ruokaravintolatoimijoiden toimintaedellytyksiä ja tukee investointeja uusiin ravintolapaviljonkeihin. Samalla torin käyttöä voidaan kehittää hyväksytyn yleissuunnitelman, poikkeamispäätöksen ehtojen ja kaupunkikuvallisten reunaehtojen mukaisesti. Mahdolliset meluun, järjestykseen ja ympäristön käyttöön liittyvät vaikutukset ovat hallittavissa toiminnan ehdoilla, valvonnalla ja tarkemmalla toteutussuunnittelulla. Laajempi vaikutusten arviointi on tehty torin yleissuunnitelman hyväksymisen yhteydessä.
Liitteet |
|