Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 16.11.2023/Pykälä 66


 

Omistajan ennakkokäsitys / Servica Oy:n hankintapalvelun laajentaminen

 

Omistajaohjausjaosto 16.11.2023 § 66  

5954/00.01.02/2023  

 

  Valmistelijat / lisätiedot:

          konserniohjauspäällikkö Iiro Lyytinen, puh. 044 718 2156

etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus apulaiskaupunginjohtaja KYP Jari Kyllönen

 

 Omistajaohjausjaosto keskustelee asiasta ja antaa omistajan ennakkokäsityksen.

 

Päätös Merkitään, että Pohjois-Savon hyvinvointialueen hankintajohtaja Outi Kalske oli kuultavana etäyhteydellä asiakohdassa ja hän poistui kuulemisen jälkeen. Hänen jälkeensä Servica Oy:n toimitusjohtaja Mika Takkinen ja Sansia Oy:n toimitusjohtaja Janne Naukkarinen olivat kuultavana kokouksessa ja he poistuivat kuulemisen jälkeen.

Merkitään, että Tiina Kaartinen poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn aikana kello 13.51.

Servica Oy:n ja Sansia Oy:n muodostama tilannekuva hankintapalvelua koskevassa asiassa merkitään jaoston tietoon saatetuksi.

Omistajaohjausjaosto toteaa omistajan ennakkokäsityksenä seuraavaa:

Ottaen huomioon saadut selvitykset, Kuopion kaupunki omistajana katsoo voivansa puoltaa Servica Oy:n hankintapalvelun laajentamista edellyttäen, että tästä aiheutuvat kustannukset kohdennetaan täysimääräisesti ja aiheuttamisperiaatteen mukaisesti palvelun asiakkaille. Omistajaohjausjaosto myös edellyttää liiketoiminnan laajennuksen vaikutusten seurantaa ja raportointia.

Omistajapoliittisena kannanottonaan omistajaohjausjaosto edellyttää, että Servican hankintapalvelun laajentuessa Sansia Oy kehittää liiketoimintaansa siten, että järjestelyn vaikutukset sen liikevaihtoon ja tulokseen eivät ohjaudu Kuopion kaupungille esimerkiksi palveluiden hinnoittelussa.

Omistajaohjausjaosto pitää tärkeänä, että kaupungin ja hyvinvointialueen kesken sekä näiden konserneihin kuuluvissa yhtiöissä, tässä tapauksessa Servica Oy:ssä ja Sansia Oy:ssä, tehdään tiivistä yhteistyötä toiminnan uudistamisessa. Näin varmistetaan hallittu ja kaupunkikonsernin kokonaisetua toteuttava etenemismalli.

 

 

Selostus Servica Oy:lle 11.9.2023 § 40 annetun ennakkokäsityksen pohjalta on käyty Kuopion kaupungin, Pohjois-Savon hyvinvointialueen, Servica Oy:n ja Sansia Oy:n välillä neuvottelut, joissa sovittiin, että Servica Oy ja Sansia Oy muodostavat yhteisen tilannekuvan muutoksen vaikutuksista yhtiöiden toimintaan. Yhtiöt ovat toimittaneet tilannekuvan asiasta.

 

 

 

Liitteet

 

 

 

Omistajaohjausjaosto 11.09.2023 § 40 

 

 

  Valmistelijat / lisätiedot:

          konserniohjauspäällikkö Iiro Lyytinen, puh. 044 718 2156

etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus kaupunginjohtaja Soile Lahti

 

 Omistajaohjausjaosto keskustelee asiasta ja antaa omistajan ennakkokäsityksen.

 

Päätös Merkitään, että Servica Oy:n toimitusjohtaja Mika Takkinen oli kuultavana asiakohdassa. Hän poistui kuulemisen jälkeen.

Omistajaohjausjaosto pitää tärkeänä, että Servica Oy:n toimintaa ja hankintaosaamista kehitetään systemaattisesti huomioiden omistajan tahtotila, toiminnan taloudellisuus sekä alueellinen elinvoima, mutta tässä vaiheessa omistajaohjausjaosto ei voi puoltaa Servica Oy:n hankintapalvelun laajentamista esitetyllä tavalla.

Omistajaohjausjaosto edellyttää, että Servica Oyn hankintapalvelun laajentamisesta tulee tehdä yhtiön toimialaa koskeva strateginen tarkastelu ja arviointi erityisesti suhteessa Sansia Oy:ön. Tällä varmistetaan, että yhtiöiden toiminnoissa ei ole päällekkäisyyksiä ja että yhtiöiden toimintojen kehittäminen on hallittua ja muutosten vaikutukset ennakoitavissa.

Edellä tarkoitettujen tavoitteiden saavuttamiseksi omistajaohjausjaosto edellyttää, että Servica Oy:n hankintapalvelun laajentamisesta käydään neuvottelut Servica Oy:n, Sansia Oy:n sekä Pohjois-Savon hyvinvointialueen sekä Kuopion kaupungin omistajaohjauksen kesken.

 

Selostus Servica Oy:n pyyntö Kuopion kaupungin omistajaohjaukselle:

 

 Servica Oy pyytää omistajan ennakkokäsitystä hankintapalvelun laajentamisesta julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen organisaatioille. Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluehallitus on hyväksynyt 14.8.2023 kokouksessaan Servica Oy:n hankintapalvelusopimuksen, joka mahdollistaa nykyisen hankinnan ja logistiikan palvelujen laajentamisen Pohjois-Savon hyvinvointialueelle. Sopimusta on mahdolista laajentaa myöhemmässä vaiheessa koskemaan myös koko Itä-Suomen yhteistoiminta-aluetta.

 

 Muutoksella on suotuisa vaikutus Servican liiketoiminnan tehostamiseen ja kehittymiseen sekä varautumisen ja huoltovarmuuden varmistmiseen Itä-Suomen YTA-alueella. Suoran hintavaikutuksen lisäksi materiaalihankinnoissa on mahdollista saavuttaa myös välillistä kustannushyötyä keskitetyn ja yhtenäisen valikoiman kautta silloin, kun kilpailutuksen ohella hyödynnetään yhtenäistä osto-, varastointi- ja jakelulogistiikkaa. Tämä osuus toteutuu laajasti jo tänä päivänä, koska Servica toteuttaa näitä palveluja hyvinvointialueille PSHVA:n YTA-alueen laajuisesti. Muutoksella mahdollistettaisiin näin materiaalihankinnat kokonaispalveluna, joka maksimoi hankintojen euromääräisen hyödyn PSHVA:lle ja sen hankinnoissa mukana oleville muille hyvinvointialueille. Muutoksen myötä on mahdollista kirkastaa materiaalien osalta PSHVA:n valmiuden ja varautumisen näkökulmaa kilpailutuksissa ja hajauttaa näin riskiä sopimusperusteisesti, koska Servica toteuttaa jo materiaalista varautumista PSHVA:lle.

 

 Muutoksella ei ole suoria vaikutuksia Kuopion kaupungin ja Servica Oy:n välisiin sopimuksiin eikä palvelutuotantoon.

 

 

Liitteet