RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 13.04.2023/Pykälä 20
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Oikaisuvaatimus / Maankäyttö- ja rakennuslain 128 §:n mukainen maisematyölupa / Kuopion kaupunki / Neulamäen metsänhoitosuunnitelman mukaisten toimien toteuttaminen
Ympäristö- ja rakennuslautakunta 13.04.2023 § 20
601/10.03.00/2022
Valmistelijat / lisätiedot:
puh. 044 718 5012
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Jouni Hoffren
puh. 044 718 2186
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus ympäristöjohtaja Tanja Ahonen
Lautakunta hyvväksyy ympäristöjohtajan esityksen
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkittiin, että ympäristötarkastaja Hoffren poistui kokouksesta asiakohdan käsittelyn jälkeen.
Esitys Ympäristöjohtaja Tanja Ahonen esittää, että oikaisuvaatimus hylätään ja ympäristöjohtajan maisematyölupapäätös 2.2.2023 § 11 Neulamäen metsänhoitosuunnitelman mukaisten toimien toteuttamiseen pysytetään voimassa.
Perustelu
Maisematyölupaa koskeva hakemus on toimitettu Kuopion kaupungin toimivaltaiselle viranhaltijalle, joka on tehtyyn hakemukseen perustuen selvittänyt asian hallintolain säännökset huomioon ottaen sekä ratkaissut maisematyölupaa koskevan hakemuksen maakäyttö- ja rakennuslakiin perustuen. Maisematyölupaa koskevaa päätöstä tehtäessä on menettelyn osalta noudatettu maankäyttö- ja rakennuslaissa säädettyä kuulemismenettelyä, jossa maisematyölupaa koskeva kuulutus on ollut nähtävillä Kuopion kaupungin ilmoitustaululla ja internet-sivuilla säädetyn määräajan, lisäksi hakemusta koskeva kuulutus on julkaistu Viikkosavo -lehdessä, joten päätöksentekoon liittyvän menettelyn tai kuulemisen osalta ei ole tapahtunut mitään virhettä tai lainvastaisuutta.
Oikaisuvaatimuksessa on tehty väite, että asiassa on menetelty virheellisesti Kuopion kaupungin maisematyöluvan hakemista koskevan päätöksen osalta, koska Kuopion kaupunki ei ollut maisematyöluvan hakijana ennen ko. asiasta päättämistä tiedottanut maisematyölupa-asiasta esim. Viikkosavo -lehdessä.
Asiassa ei ole merkitystä sillä, miten kaupunki on menetellyt, kun se on päättänyt hakea ko. maisematyölupaa. Kaupunki on joka tapauksessa noudattanut kuntalain 29 §:ssä säädettyjä tiedottamista koskevia säännöksiä ja kaupunki on tehnyt erillisen asukaskyselyn kaupungin internet-sivuilla. Kuopion kaupungin hakijana tekemä menettely ei koske myöhemmin vireille laitettua maisematyölupahakemusta, eikä mainitulla Kuopion kaupungin ko. asian valmisteluun liittyvillä toimilla tai muulla menettelyllä ole ollut merkitystä myöhemmin vireille laitetun maisematyölupaa koskevaa hakemuksen käsittelyn tai maisematyölupaa koskevan ratkaisun tekemisessä.
Asiassa ei ole merkitystä sillä, että hakemusta koskeva kuulutus on laitettu nähtäville 7.12.2022 vasta sen jälkeen, kun maisematyölupaa koskeva 19.10.2022 vastaanotettu hakemus on hallintolain säännösten mukaisesti ehditty viranomaisen taholta selvittää riittävällä tavalla eli että tehty hakemus voidaan kuuluttaa.
Maisematyölupaa koskeva hakemus on käsiteltävä ja ratkaistava tehdyn hakemuksen perusteella eikä toimivaltaisella viranomaisella ole oikeutta palauttaa ko. maisematyölupaa koskevaa hakemusta hakijalle uudelleen valmisteltavaksi, koska hakemus täyttää kaikilta osin maisematyölupaa koskevan hakemuksen vaatimukset. Näin ollen ennen maisematyölupaa koskevan päätöksen tekemistä ei ole myöskään tarvinnut kehottaa hakijaa hallintolain 22 §:ään perustuen määräajassa täydentämään maisematyöluvan hakemusasiakirjaa. Voidaan todeta, että hakija on toimittanut asianmukaiset asiakirjat ko. maisematyölupaa koskevassa asiassa toimivaltaiselle viranomaiselle. Mainitut asiakirjat ovat olleet julkisuuslain (laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta) viranomaiselle toimitettuja julkisia asiakirjoja, jotka on ollut oikeus saada tiedoksi julkisuuslain mukaisesti. Oikaisuvaatimuksen yhteydessä oleva ”kuvakaappaus” poikkeaa ulkoasultaan viranomaiselle toimitetusta asiakirjasta, mutta päätöstä tehtäessä on ollut käytettävissä asianmukaiset ja riittävät asiakirjat, jotka on ollut mahdollista saada myös pyynnöstä tiedoksi.
Vielä voidaan todeta, että Jaamantie 5:n ja Ropsitie 3:n tontteihin rajautuvan alueen osalta todettu lupamääräys liittyy liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan suojeluun ja tämä ilmenee myös tehdyn maisematyölupapäätöksen perusteluissa.
Edellä lausutut seikat osoittavat, että maisematyölupaa koskeva hakemus on ratkaistu tehtyyn hakemukseen ja ko. asiaan liittyvään tarvittavaan selvitykseen perustuen eikä maisematyölupaa koskevan asian osalta ole tapahtunut mitään menettelyvirhettä tai lainvastaisuutta. Näin ollen oikaisuvaatimuksessa esitetyt väitteet ovat kaikilta osin perusteettomia ja tehty oikaisuvaatimus tulee hylätä.
Selostus Ympäristöjohtaja Tanja Ahonen:
Kuopion kaupungin ympäristöjohtaja on päätöksellään 2.2.2023 § 11 myöntänyt Kuopion kaupungille kunnossapidon palveluille maankäyttö- ja rakennuslain 128 §:n mukaisen maisematyöluvan Neulamäen metsänhoitosuunnitelman mukaisten toimien toteuttamiseen.
Oikaisuvaatimuksessa (liiteaineistona) tuodaan esille mm. seuraavaa:
Kunnan jäsenenä ja harvennuksen kohdealueella perheineni asuvana vaadin – vastustaen harvennuksen ja päätöksen valmistelussa osoitettua syrjintämenettelyä ja kehnoa hallintotapaa sekä edistäen perustuslailla taattuja jokaisen osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia –, seuraavin ensisijaisuusjärjestyksin:
Ensisijaisesti: Päätös kumottakoon. Hakija kuuluttakoon Viikkosavossa asukaskyselynsä uudestaan vastattaviksi.
Luvanhakijan räikeästi syrjivän, epädemokraattisen ja monin tavoin lainvastaisen menettelyn vuoksi päätös kumottakoon (poistettakoon). Hakijaa kehotettakoon toteuttamaan vuoden 2022 huhtikuussa ja syyskuussa tekemänsä asukaskyselyt (Neulamäen metsien käytöstä ja hoidosta) uudestaan, ensin kuuluttaen niistä Viikkosavossa, jotta tieto tavoittaa syrjimättä ja kattavimmin kaikki Neulamäen asukkaat. Lisäksi valvoja Jukka Laukkanen velvoitettakoon laatimaan uusi hakemuksensa huolellisesti eli välttäen söhläystensä toistamista.
Toissijaisesti: Päätös kumottakoon. Lupahakemus laitettakoon korjattuna uudestaan nähtäville.
Sekä kuntalaisten pahimpiin joulukiireisiin keljusti ajoitetun nähtävilläolon että tunaroitujen hakemusasiakirjojen vuoksi päätös kumottakoon (poistettakoon). Hakemus kuulutettakoon Viikkosavossa uudestaan nähtäville, mutta velvoittaen hakijataho ensin korjaamaan karkeasti hutiloimansa hakemusasiakirjat.
PERUSTELUT
Suunnittelusta tiedotettiin lainvastaisen ja järjestelmällisen syrjivästi. Luvanhakija (hakemuksen laatijana valvoja Jukka Laukkanen) on alusta lähtien sortunut perustuslain vastaiseen, epädemokraattiseen ja asukasryhmiä räikeästi syrjivään menettelyyn (YhdVL 8 §) suunnitelmistaan tiedottaessaan. Tosiasiallisesti luvanhakija on siten evännyt perustuslailla taatut vaikuttamismahdollisuudet valtaosalta Neulamäen rivitaloja kerrostaloasukkaista (PL 2.2 §, 20.2 §).
Lupahakemuksessakin vaikeutettiin kuntalaisten tiedonsaantia ja osallistumista. Noiden laiminlyöntiensä jälkeen, joilla menetteli toistuvasti rikkoen perustuslakia, räikeästi syrjien valtaosaa Neulamäen asukkaista ja muutoinkin epäasianmukaisesti, päätyi sama valvoja Laukkanen vielä kyhäämään karkeasti hutiloidun ja keljusti ajoitetun lupahakemuksen.
Hämäräperäiseltä lupamääräykseltä nro 6 puuttuu perustelu. Ympäristöjohtaja ei sanallakaan perustellut kyseistä lupamääräystään, joka suojaa Jaamantie 5:n ja Ropsitie 3:n tontteihin rajautuvia alueita harvennukselta. Silmiinpistävästi kyseessä on päätöksen ainoa osoittein yksilöityjä asuintontteja koskeva määräys.
Osallistamisen säännöksistä ympäristöjohtaja tuijotti maankäyttö- ja rakennuslakia – Sulki silmänsä perustuslain avainkohdilta. Päätöksen osiossa ”Perustelut” johdetaan harhaan osatotuuksin: ”Maankäyttö- ja rakennuslaissa ei ole esitetty vaatimuksia maisematyölupahakemuksen laatimiseen liittyvästä osallistamisesta --.”
Liitteet |
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |