Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.02.2024/Pykälä 53


 

Servica Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 27.2.2024

 

Kaupunginhallitus 19.02.2024 § 53  

1079/00.04.02/2024  

 

  Valmistelijat / lisätiedot:

          konserniohjauspäällikkö Iiro Lyytinen, puh. 044 718 2156

etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus kaupunginjohtaja Soile Lahti

 

 Kaupunginhallitus päättää antaa yhtiökokousedustajalle ohjeena, että Kuopion kaupunki kannattaa yhtiökokoukselle esitettävää yhtiöjärjestyksen muutosta.

 

Päätös Merkitään, että kaupunginhallituksen jäsenet Vuokko Hämäläinen, Kaisa Kantele, Hannu Kokki ja Sallamaarit Markkanen poistuivat esteeellisinä (yhteisöjäävi) kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

Merkitään, että konserniohjauspäällikkö Iiro Lyytinen oli läsnä pykälässä vastaamassa kysymyksiin ja hän poistui ennen päätöskäsittelyä.

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

Vaikutusten arviointi -

 

 Liitteet jaetaan vain sähköisesti.

 

 

Liitteet

 

1079/2024 Kutsu ylimääräiseen yhtiökokoukseen 27.2.2024, Servica Oy

1079/2024 Uusi yhtiöjärjestys (Servica Oy)

 

Omistajaohjausjaosto 05.02.2024 § 9 

 

 

  Valmistelijat / lisätiedot:

          konserniohjauspäällikkö Iiro Lyytinen, puh. 044 718 2156

etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus apulaiskaupunginjohtaja KYP Jari Kyllönen

 

 Omistajaohjausjaosto

1. Toteaa, että omistajaohjausjaoston aiemman päätöksen mukaisesti yhtiökokousedustajana toimii Ari (Allu) Koskinen;

2. Esittää kaupunginhallitukselle, että kuntalain 46 §:n tarkoittamana ohjeena yhtiökokousedustajalle annetaan, että Kuopion kaupunki kannattaa yhtiökokoukselle esitettävää yhtiöjärjestyksen muutosta.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Selostus Servica Oy:n ylimääräinen yhtiökokous järjestetään 27.2.2024 klo 9.00.

 

 Kokouksessa päätettävänä on yhtiöjärjestyksen muutos, joka liittyy Servica Oy:n hankintapalvelun laajentamiseen. Ehdotetun muutoksen sisältönä on, että yhtiöjärjestyksen toimialaa koskevaan pykälään lisätään määräys yhteishankintayksikkönä toimimisesta. Yhtiöjärjestykseen ei esitetä muita muutoksia.

 

 Kuopion kaupungin hallintosäännön 28 § mukaisesti omistajaohjausjaosto päättää kaupungin kannanotoista yhtiökokouksissa ja muissa vastaavissa kokouksissa ja ohjeiden antamisesta kaupunkia edustaville henkilöille. Kuitenkin hallintosäännön 27 § mukaisesti kaupunginhallitus hyväksyy yhtiöjärjestyksen, perussopimuksen tai vastaavan sopimuksen muutokset muulloin kuin yhteisöä perustettaessa.