Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.02.2024/Pykälä 43


 

Kaupunginhallituksen tiedonantoja 12.2.2024

 

Kaupunginhallitus 12.02.2024 § 43  

4/00.01.01/2024  

 

Päätösehdotus kaupunginjohtaja Soile Lahti

 

 Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksiantoasiat tiedoksi ja päättää etteivät ne anna aihetta enempiin toimenpiteisiin. Kaupunginhallitus päättää, että pöytäkirjoissa olevia päätöksiä ei oteta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

Merkitään, että kokouksessa pidettiin tauko klo 16:47-16:55.

Merkitään, että jäsenet Pekka Niiranen ja Vesa Linnanmäki poistuivat kokouksesta tauon aikana.

 

 

Selostus Kh:lle saapuneet kirjeet yms.:

 

4/2024 Savonia-ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksen kokouksen 30.1.2024 pöytäkirja.

 

4/2024 Savon koulutuskuntayhtymän hallituksen  kokouksen 2.2.2024 pöytäkirja.

 

979/2024 Kuntalaisaloite: Koirapuisto Huuhanmäen alueelle.

 Aloite on lähetetty käsiteltäväksi kaupunkiympäristön palvelualueelle.

 

1131/2024 Kuntalaisaloite: Kuopion taidelukio Lumitin nimen muuttaminen.
Aloitteeseen on osallistunut kuntalaisaloite.fi -palvelun kautta 103 kunnan asukasta ja yhteensä 118 osallistujaa.
Aloite on lähtetty käsiteltäväksi kasvun ja oppimisen palvelualueelle.

 
Seuraavien kokousten pöytäkirjat:

-          Kaupunkirakennelautakunta 7.2.2024

 

 

 

Vaikutusten arviointi -

 

 

Liitteet

 

Elinvoima- ja konsernipalvelujen viranhaltijoiden päätökset ajalta 1.-7.2.2024