Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 19.03.2024/Pykälä 23


 

Lakon aikaisten esiopetuspäivien järjestäminen

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta 19.03.2024 § 23  

1751/02.05.00/2024  

 

  Valmistelijat / lisätiedot:

          kasvatusjohtaja Marika Savukoski

puh. 044 718 4008

etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus apulaiskaupunginjohtaja HEP KOP Pekka Vähäkangas

 

 Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää, että 13.-14.2.2024 lakon takia peruuntuneet päiväkodeissa järjestettävän esiopetuksen esiopetuspäivät järjestetään 3.-4.6.2024.

 

Päätös Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Selostus Esiopetuksen laajuus on vähintään 700 tuntia eli keskimäärin neljä tuntia päivässä (Perusopetusasetus (852/1998) 3 § 2 mom). Kuopiossa toimintapäiviä on suunniteltu kaksi päivää enemmän kuin laki edellyttää (708 tuntia). Suunnitelmassa on varauduttu siihen, että esiopetusvuoden aikana yksikön suunnittelu- tai arviointipäivä voi toteutua esiopetuksen toimintapäivänä, jolloin esiopetusta ei järjestetä, mutta lakisääteinen 700 tuntia kuitenkin toteutuu toimintavuoden aikana.

 

Toimintavuoden 2023-2024 esiopetuspäivät Kuopiossa

  • Esiopetus alkaa 16.8.2023
  • Syysloma 16.-20.10.2023
  • Joululoma 18.12.2023 - 5.1.2024
  • Talviloma 4. - 8.3.2024
  • Vapaapäivä pe 10.5.2024
  • Esiopetus päättyy 31.5.2024

 

Varhaiskasvatuksen järjestämiseen vaikuttava lakko toteutui 13.-14.2.2024, jolloin päiväkodeissa ei pystytty järjestämään esiopetusta. Lakon johdosta esiopetusta jäi antamatta yhteensä 8 tuntia. Jos lakon alle jääneet toimintapäivät halutaan toteuttaa myöhemmin, vaihtoehtoina on järjestää esiopetusta:

1)       pe 10.5.2024 ja ma 3.6.2024

tai

2)      ma 3. - ti 4.6.2024

 

Vaikutusten arviointi -

 

Liitteet