Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 20.02.2024/Pykälä 13


 

Kasvun ja oppimisen palvelualueen sisäisen valvonnan painopistealueet vuodelle 2024

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta 20.02.2024 § 13  

1338/00.03.01/2024  

 

  Valmistelijat / lisätiedot:

          Jusa Ruotsalainen

puh. 044 718 4221

etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus apulaiskaupunginjohtaja HEP KOP Pekka Vähäkangas

 Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyy sisäisen valvonnan painopistealueet vuodelle 2024.

 

Päätös Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Selostus Kuopion kaupungin sisäisen valvonnan ohje edellyttää, että palvelualueet laativat vuosittain sisäisen valvonnan suunnitelman, jonka ko. lautakunta hyväksyy tammikuun loppuun mennessä. Suunnitelmassa tulee esittää sisäisen valvonnan painopistealueet kyseiselle vuodelle.

 

Suunnitelman toteutumista palvelualueet raportoivat seurantaraportoinnin yhteydessä. Raportoinnin tulee olla tiivistä ja kohdistua keskeisiin valvontahavaintoihin ja niiden perusteella tehtyihin ja tehtäviin ohjaustoimiin.

  

Kasvun ja oppimisen palvelualueen sisäisen valvonnan painopistealueet vuodelle 2024:

 

 

  1. Päivitetyn hankintaohjeistuksen noudattamisen seuranta ja valvonta

 

Vastuu: Asiakkuusjohtajat, palvelupäälliköt ja työnjohtajat

Tuki: Kaikki tiimit

 

  1. Päivitettyjen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeiden jalkautus ja erityisesti tunnistettujen riskien hallintatoimenpiteiden seuranta

 

Vastuu: Asiakkuusjohtajat, palvelupäälliköt ja työnjohtajat

Tuki: Kaikki tiimit

 

 

  1. Henkilöstön saatavuus ja sijaisketjut

·        Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeen käyttöönotto ja henkilöstön koulutus osaamisen vahvistamiseksi.

 

Vastuu: Asiakkuusjohtajat ja palvelupäälliköt

Tuki: Kaikki tiimit

 

Vaikutusten arviointi -

 

 

Liitteet

 

1338/2024 Ohje sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan selonteon laatimisesta tilinpäätökseen 2023