Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.01.2024/Pykälä 22


 

Kuntalaisaloitteet vuodelta 2023

 

Kaupunginhallitus 22.01.2024 § 22  

145/00.01.01/2024  

 

  Valmistelijat / lisätiedot:

          hallintojohtaja Tero Oinonen

puh. 044 718 2021

etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus kaupunginjohtaja Soile Lahti

 

 Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi kuntalaisaloitteet vuodelta 2023.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

Selostus Kuntalain 23 §:n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

 sen toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen

 johdosta suoritetut toimet. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran

 vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta

 suoritetut toimenpiteet.

 

 Kaupungin hallintosäännön 146 §:ssä todetaan seuraavaa:

 "Aloitteen käsittelee se kunnan viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoittamassa asiassa. Jos toimivaltainen viranomainen on toimielin, aloitteista ja aloitteiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä on annettava toimielimelle tieto jäljempänä määrätyllä tavalla.

 

 Kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty.

 

 Muun toimielimen kuin valtuuston toimivaltaan kuuluvista aloitteista on annettava tieto toimielimelle niiden päättämällä tavalla. Toimielin voi samalla päättää, mitkä aloitteista ovat loppuun käsiteltyjä."

 

 Kaupunginhallituksen ja -valtuuston toimivaltaan kuuluvista asioista ei jätetty

 kuntalaisaloitteita vuonna 2023.

 

 Toimialojen toimivaltaan kuuluvista asioista kuntalaisaloitetta jätettiin 35 kpl vuonna 2023.

 

 Liitteenä jaetaan listaus vuonna 2023 tehdyistä kuntalaisaloitteista.

 

 

 

Vaikutusten arviointi -

 

 

Liitteet

 

Kuntalaisaloitteet 2023