Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.01.2024/Pykälä 6


7199/2023 Osakassopimus

 

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy:n osakassopimus

 

Kaupunginhallitus 15.01.2024 § 6  

7199/00.01.02/2023  

 

  Valmistelijat / lisätiedot:

          konserniohjauspäällikkö Iiro Lyytinen, puh. 044 718 2156

etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus kaupunginjohtaja Soile Lahti

 

 Kaupunginhallitus

1. hyväksyy Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy:n uuden osakassopimuksen;

2. valtuuttaa kaupunkiympäristön apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllösen allekirjoittamaan hyväksytyn osakassopimuksen sekä osakkeenomistajan suostumuksen liitettäväksi sulautumissuunnitelmaan.

Sopimukseen voidaan tarvittaessa tehdä vähäisiä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta sopimuksen keskeiseen sisältöön.

 

Päätös Merkitään, että ympäristöjohtaja Tanja Ahonen ja konserniohjauspäällikkö Iiro Lyytinen olivat kokouksessa läsnä vastaamassa kysymyksiin ja he poistuivat kokouksesta ennen päätöskäsittelyä.

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

Selostus Omistajapoliittinen kanta Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy:n ja Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy:n fuusioon on käsitelty omistajaohjausjaostossa (hallintosääntö 28 § 3 k.).

 

 Fuusion toteutuessa osakkeenomistajien tulee antaa suostumus järjestelyyn sekä hyväksyä uusi osakassopimus. Hallintosäännön 27 § 43 kohdan mukaan kaupunginhallitus hyväksyy yhtiöjärjestyksen, perussopimuksen, osakassopimuksen tai vastaavan sopimuksen muutokset muulloin kuin yhteisöä perustettaessa.

 

 

Liitteet

 

7199/2023 Osakassopimus

 

Omistajaohjausjaosto 04.12.2023 § 74 

 

 

  Valmistelijat / lisätiedot:

          konserniohjauspäällikkö Iiro Lyytinen, puh. 044 718 2156

etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus kaupunginjohtaja Soile Lahti

 

 Omistajaohjausjaosto pitää kannatettavana Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy:n ja Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy:n suunniteltua fuusiota.

Omistajaohjausjaosto:

1. Evästää kaupungin nimeämää yhtiökokousedustajaa kannattamaan  yhtiökokouksessa absorptiosulautumisen toteuttamista esitettyjen periaatteiden mukaisesti sekä muutetun yhtiöjärjestyksen hyväksymistä.

2. Esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus hyväksyy sulautumissuunnitelmaan liitettävän osakkeenomistajan suostumuksen sekä yhtiön uuden osakassopimuksen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Selostus Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy on Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistyksen, Kuopion kaupungin ja Joensuun kaupungin omistama ympäristöön ja veteen liittyvää tutkimusta Itä- ja Keski-Suomen sekä Kainuun alueella harjoittava yhtiö. Yhtiön päätoimipaikka on Kuopiossa, minkä lisäksi sillä on toimipisteet Joensuussa ja Kajaanissa.

 

 Kuopion kaupungin omistus yhtiöstä on 15 %. Muut omistajat ovat Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys (70 % osakkeista) ja Joensuun kaupunki (15 % osakkeista).

 

 Yhtiössä on valmisteltu yritysjärjestelyä, jossa Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy sulautuisi Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy:ön absorbtiosulautumisella. Sulautumisessa sulautuvan yhtiön varat ja velat siirtyvät vastaanottavalle yhtiölle. Sulautuvan yhtiön osakkeenomistajat saavat sulautumisvastikkeena vastaanottavan yhtiön osakkeita tai muuta omaisuutta. Sulautuva yhtiö purkautuu järjestelyssä.

 

 Yhtiön mukaan järjestelyllä mahdollistettaisi yhtiön laajentuminen koko Itä- ja Kaakkois-Suomen johtavaksi näytteenotto-, laboratorio- ja asiantuntijapalveluita tarjoavaksi yritykseksi ympäristöliiketoiminnassa. Yhdistyneen yhtiön toiminta-alue ulottuisi Kuusamosta merelle ja se jakaantuisi neljään liiketoimintayksikköön, Kuopiossa sijaitsevaan päätoimipaikkaan sekä Joensuussa sijaitsevaan SKYT Karjala -yksikköön, Kajaanissa sijaitsevaan SKYT Kainuu -yksikköön ja Lappeenrannassa sijaitsevaan SKYT Saimaa -yksikköön.

 

 Yhdistyvälle yhtiölle esitetään valittavaksi kahdeksanjäseninen hallitus, johon Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys ry nimeäisi kolme jäsentä, Saimaan vesiensuojeluyhdistys ry kaksi jäsentä ja Lappeenrannan, Joensuun ja Kuopion kaupungit kukin yhden jäsenen. Hallituksen puheenjohtajaksi valittaisiin Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys ry:n nimeämä jäsen ja varapuheenjohtajaksi Saimaan vesiensuojeluyhdistys ry:n nimeämä jäsen.

 

 Omistusosuudet jakautuisivat sulautumisen jälkeen siten, että Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys omistaisi 50,6 % osakkeista, Saimaan vesiensuojeluyhdistys 16,1 % osakkeita, Kuopion kaupunki ja Joensuun kaupunki kumpikin 10,8 % osakkeista ja Lappeenrannan kaupunki 11,7 % osakkeista. Tässä esitetyt prosenttiluvut ovat vuoden 2022 tilinpäätöstietoihin perustuvia arvioita. Omistusosuudet tarkentuvat yhtiöiden vuoden 2023 tilinpäätösten perusteella tehtävän arvonmäärityksen mukaisesti.

 

 Tarkoituksena on kutsua ylimääräinen yhtiökokous päättämään sulautumisesta loppuvuoden 2023 aikana. Yhtiöiden hallitusten on määrä allekirjoittaa sulautumissuunnitelmat alkuvuodesta 2024 ja yhtiöjärjestelyt on määrä panna toimeen vuoden 2024 aikana.