Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.11.2023/Pykälä 338



 

Resurssiviisausohjelman ja ilmastopoliittisen ohjelman seuranta vuodelta 2022 ja loppuraportti ajalta 2018-2023

 

Kaupunginhallitus 20.11.2023 § 338  

1148/00.01.05/2022  

 

  Valmistelijat / lisätiedot:

Emilia Vartiainen, ympäristöasiantuntija, puh. 044 718 2148
Mari Turunen, ympäristöasiantuntija, puh. 044 718 2870

etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus kaupunginjohtaja Soile Lahti

 

 Kaupunginhallitus merkitsee resurssiviisausohjelman ja ilmastopoliittisen ohjelman seurantaraportin  vuodelta 2022 sekä loppuraportin ajalta 2018-2023 tiedoksi.

 

Päätös Merkitään, että ympäristöjohtaja Tanja Ahonen esitteli asiaa kokouksessa ja hän poistui kokouksesta asian esittelyn jälkeen.

Merkitään, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Marko Kilpi poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana.

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

Selostus Ilmasto- ja resurssiviisas Kuopio on yksi Kuopion strategian päätavoitteista. Ilmasto- ja resurssiviisaassa Kuopiossa suositaan uusiutuvan energian käyttöä, viisasta liikkumista sekä kiertotaloutta ja huolehditaan luonnon monimuotoisuudesta.

 

   Ilmasto- ja resurssiviisas Kuopio -päätavoitetta toteutetaan resurssiviisausohjelman avulla. Kuopion resurssiviisausohjelma hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa (11.12.2017 § 72) ja se sisältää kuusi teemakokonaisuutta. Lisäksi Kuopio hyväksyi uuden ilmastopoliittisen ohjelman Hiilineutraali Kuopio 2030 (7.9.2020 § 55). Molemmat ohjelmat on laadittu yhdessä sidosryhmien kanssa. Kuopion resurssiviisausohjelmaa päivitetään parhaillaan.

 

   Kuopion kaupunki tavoittelee hiilineutraaliutta ja kasvihuonekaasupäästöjen vähennystä 80 % vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi tavoitteena on kierrätysasteen nousu 65 % vuoteen 2030 mennessä ja jätteettömyys sekä globaalisti kestävä kulutuksen taso vuoteen 2050 mennessä. Tavoitteisiin on sitouduttu yhdessä muiden resurssiviisauden edelläkävijäverkostoon FISU (Finnish Sustainable Communities) kuuluvien kuntien kanssa. Lisäksi kaupunki on mukana Circwaste - kiertotalouden edelläkävijäkunnat -verkostossa ja kunta-alan energiatehokkuussopimuksissa.

 

  Resurssiviisausohjelman ja ilmastopoliittisen ohjelman työn ohjaamisesta ja seurannasta vastaa resurssiviisausohjelman ohjausryhmä ja kaupunginhallitus. Resurssiviisausohjelman ohjausryhmänä toimii laajennettu kaupunkisuunnitteluryhmä. 

 

  Resurssiviisausohjelman toteutumista on seurattu aina vuosittain laadittavan seurantaraportin avulla.

 

 Resurssiviisauden tavoitteiden seuranta

 

 Resurssiviisausohjelman loppuraportti vuosien 2018-2023 osalta on nyt valmistunut. Se tukee  käynnissä olevaa resurssiviisausohjelman päivitystyötä, jossa ohjelmaan tehdään sisällöllisiä muutoksia. Loppuraportissa esitellään keskeisimmät vuosien 2018-2023 aikana toteutetut toimenpiteet, sekä indikaattoreita, joita seurataan myös muissa FISU- ja Circwaste-verkostojen kaupungeissa. Keskeisimmät indikaattorit ovat kasvihuonekaasupäästöt, kierrätysaste, materiaalihäviöt ja kulutusperäinen hiilijalanjälki (lisäksi ekologinen jalanjälki, jota ei esitetä tässä raportissa). Näiden lisäksi Kuopion resurssiviisausohjelmassa on käytössä kuuden eri teemakokonaisuuden alla mittareita kaupunkikohtaisten tavoitteiden etenemisen seuraamiseksi. Raporttiin on yhdistetty seurantatietoja myös ilmastopoliittisesta ohjelmasta.

 

   Lisäksi on koottu erillinen suppea seurantaraportti vuoden 2022 aikana toteutetuista toimenpiteistä molempien ohjelmien osalta. 

 

  Molemmat raportit on koottu laajan sidosryhmäyhteistyön tuloksena ja ne on käsitelty resurssiviisausohjelman ohjausryhmän kokouksessa 11.10.2023.

 

  Resurssiviisausohjelma on edistänyt kaupunkiorganisaatiossa erityisesti energiatehokkuuden parantamista, uusiutuvan energian hyödyntämisen kasvua, uusiutuvien käyttövoimien osuuden lisääntymistä etenkin joukkoliikenteessä sekä uusio- ja kierrätysmateriaalien käyttöä maarakentamisessa.

 

 

Vaikutusten arviointi -

 

 

Liitteet

 

Resurssiviisausohjelman loppuraportti 2018-2023

Resurssiviisausohjelman vuosiraportti 2022