Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 15.11.2023/Pykälä 87


 

Tiedonannot 15.11.2023

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 15.11.2023 § 87  

150/00.01.01/2023  

 

 

         

 

Päätösehdotus apulaiskaupunginjohtaja HEP KOP Pekka Vähäkangas

 

 Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta merkitsee edellä olevat asiat tiedoksi ja päättää, etteivät ne anna aihetta enempiin toimenpiteisiin ja ettei edellä mainituissa pöytäkirjoissa olevia päätöksiä oteta hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan ratkaistavaksi.

 

Päätös Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

Käytiin läpi lautakuntatyön arviointi.

 

Selostus Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueelle saapuneet kirjeet:

 

 Opetus- ja kulttuuriministeriön kirje 16.10.2023  VN/29311/2023: Yleisten kirjastojen vähälevikkisten kulttuurilehtien vuoden 2024 lehtitilaukset ja kuntakohtainen määräraha.

 

 Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 2.10.2023 VN 27075/2023-OKM-1: Esittävän taiteen (teatteri-, tanssi- ja sirkustaide) toimintayksiköiden henkilötyövuodet ja yksikköhinnat vuonna 2024.

 

 Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 2.10.2023 VN/27075/2023-OKM-3: Esittävän taiteen (musiikki) toimintayksiköiden henkilötyövuodet ja yksikköhinnat vuonna 2024.

 

 Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 27.10.2023 VN/20463/2023: Museoiden henkilötyövuodet ja yksikköhinnat ja valtakunnallisten vastuumuseoiden valtionosuuden harkinnanvarainen korotus vuonna 2024 sekä rahoitussuunnitelma vuosille 2025-2027.

 

 Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 1.11.2023 VN/34954/2022-OKM-25: Opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille myönnettävästä valtionosuudesta sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille myönnettävästä rahoituksesta vuodelle 2023.

 

 Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 23.10.2023 VN/29643/2022-OKM-6: Kansalaisopistojen vuoden 2023 valtionosuuden perusteena käytettävien opetustuntien määrän vahvistaminen.

 

 Sansia Oy on kilpailuttanut Savon kuntien yleisille kirjastoille fyysiset aineistohankinnat (ei sisällä lehtiaineistoja). Puitejärjestelmän sopimuskausi on 1.1.2024-31.12.2025, optio 1.1.2026-31.12.2027. Saapuneita tarjouksia oli kaksi (Kirjavälitys Oy ja Suomen Kirjastopalvelu Oy) ja molemmat valittiin sopimustoimittajiksi. Valitut sopimustoimittajat toimittavat tiedot hankittavista aineistoista kirjastojen hankintaportaaleihin, joista tilaukseen valikoituu aineistot tilaushetkellä edullisimmasta puitejärjestelmän hankintapaikasta. Hankintapäätös on liitteenä.

 

 Viranhaltijapäätöksistä on yhteenveto liitteenä.

 

Vaikutusten arviointi -

 

Liitteet

 

150/2023 Hankintapäätös/yleisten kirjastojen aineistohankinnat

150/2023 Viranhaltijapäätökset