Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.10.2023/Pykälä 307


 

Kaupunginhallituksen tiedonantoja 23.10.2023

 

Kaupunginhallitus 23.10.2023 § 307  

26/00.01.01/2023  

 

 

 

Päätösehdotus kaupunginjohtaja Soile Lahti

 

 Kaupunginhallitus merkitsee edellä olevat asiat tiedoksi ja päättää, etteivät ne anna aihetta enempiin toimenpiteisiin ja ettei edellä mainituissa pöytäkirjoissa olevia päätöksiä oteta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

Selostus Kh:lle saapuneet kirjeet yms.:

 

26/2023 Savon koulutuskuntayhtymän yhtymähallituksen 6.10.2023 pöytäkirja. 

 

26/2023 Savonia-ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksen kokouksen 10.10.2023 pöytäkirja.

 

3496/2023 Pöytäkirjanote Savo-Pielisen jätelautakunnan päätöksestä 12.10.2023 § 22: Ehdotus jätehuollon palvelutasoksi vuoteen 2030.

 

7397/2023 Kuntalaisaloite sähköpotkulautojen käytön kieltämiseksi Kuopion kaupungissa on lähetetty käsiteltäväksi kaupunkiympäristön palvelualueelle.

 

 Purkamisaikomusilmoitukset, jotka koskevat tontteja

-          Kuopionlahdenkatu 14, Kuopio

-          Rauhankatu 3, Kuopio

-          Rauhankatu 7, Kuopio

-          Sääskiniementie 560c, Kuopio

-          Tiaisenpolku 20, Kuopio

 

 Seuraavien kokousten pöytäkirjat:

-          Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 11.10.2023

-          Kaupunkirakennelautakunta 4.10.2023

-          Keskusvaalilautakunta 16.10.2023

-          Savo-Pielisen jätelautakunta 12.10.2023

 

 

 

 

Liitteet

 

Elinvoima- ja konsernipalvelujen viranhaltijoiden päätökset 28.9.-18.10.2023