Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.10.2023/Pykälä 288


 

Joulutori 2023

 

Kaupunginhallitus 02.10.2023 § 288  

6923/07.02.02/2023  

 

  Valmistelijat / lisätiedot:

          Laura Kokko, markkinointikoordinaattori

puh. 044 718 2018

etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus kaupunginjohtaja Soile Lahti

 

 Kaupunginhallitus päättää, että

1. Kaupunkikeskustan kehittämisyhdistykselle myönnetään 70.000 euron tapahtumatuki vuoden 2023 Joulutori -tapahtuman toteutukseen. Tapahtumatuki maksetaan vuoden 2023 kaupunginhallituksen tapahtumatukimäärärahasta.

2. Kuopion kaupunki jatkaa vuoden 2023 aikana aloitettua sisäistä selvitystä Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys ry:n kumppanuussopimuksesta ja tapahtumatuen yhdistämisestä niin, että tulevien vuosien Joulutori -tapahtumien tuotanto ja yhdistyksen kehitystyö turvataan ja Kuopion juhlavuodelle 2025 saadaan toteutettua valtakunnallisesti näkyvä juhlavuoden Joulutori -tapahtuma.

 

Päätös Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkängas ja markkinointijohtaja Kirsi Soininen totesivat esteellisyyden (osallisuusjäävi) ja poistuivat asian käsittelyn ajaksi.

Merkitään, että asiakaspäällikkö Petri Kervola esitteli asiaa kokouksessa ja hän poistui kokouksesta asian esittelyn jälkeen.

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

Selostus Tapahtumatiimi:

 

 Kuopio kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys ry on jättänyt Kuopion kaupungille yhteistyöesityksen ja 70 000 euron tapahtumatukihakemuksen vuoden 2023 Kuopion Joulutorin järjestämisestä. Summa on sama, kuin 3.10.2022 kaupunginhallituksen kokouksessa päätetty vuoden 2022 Joulutorin tuki, samaa summaa ehdotettiin vuosille 2022-2025. Tapahtumatukihakemusta ja yhteistyöesitystä on arvioitu markkinointi- ja viestintäyksikön tapahtumatiimissä Kuopion kaupunginhallituksen asettamien kriteerien mukaisesti.

 

Vaikutusten arviointi Tapahtuman aluetaloudelliset vaikutukset

 Vetovoimaisten joulutoritapahtuman järjestäminen ei käytännössä ole mahdollista ilman kaupungin tukea. Tapahtuman kiinteät kulut ovat vakiot, tänä vuonna tapahtumaa pidennetään kahdella päivällä. Tapahtuman tulokertymää rajoittaa se, että myyntipaikkamaksut on pidettävä matalina kauppiaiden sitouttamiseksi pitkään myyntiaikaan. Samalla on tärkeää panostaa alueelliseen ja jatkossa myös valtakunnalliseen markkinointiin sekä laadukkaaseen ohjelmasisältöön hyvän asiakaskokemuksen aikaansaamiseksi. Tapahtuman markkinoinnin näkyvyys vaikuttaa suuresti myös haluttujen kauppiaiden houkuttelemisessa ja tapahtuman uskottavuudessa.

 

 Joulutori tarjoaa yrityksille sekä myös muille toimijoille mahdollisuuden tuoda esille omia palvelujaan ja osaamistaan. Lisäksi suunnitelman mukaisesti hankinnoissa, ohjelmaostoissa sekä myyntiartikkeleissa keskitetään alueellisten toimijoiden tarjontaan, jolloin tapahtuman talousvaikutukset jäävät Kuopion alueelle. Strategian yhtenä tavoitteena on tukea kilpailukykyisen ja kannustavan yrittäjyysympäristön kehittämistä. Kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys kannustaa Joulutoritapahtumalla alueen yrittäjiä yhteistyöhön. Alueen kilpailukykyä vahvistaa myös alueen lähiruoan tuottajien verkostojen hyödyntäminen. Joulutori tuo esiin paikallisia tuottajia, tuo sisältöä kaupungin matkailutarjontaan ja profiloi aluetta puhtaan lähiruuan ja käsi- ja taideteollisten lahjatavaroiden tuottajana sekä vuoden 2023 Talvikaupunkina.

 

 Vuoden 2021 tapahtumassa toteutetun matkailu- ja tapahtumatutkimuksen mukaan tapahtuman matkailutulo oli 2 miljoonaa euroa ja kokonaisvaikutus alueelle 4,7 miljoonaa euroa. Tutkimus toteutetaan joka vuosi.

 

 Tapahtuman hyödyntämismahdollisuudet kaupunkimarkkinoinnissa

 Kuopion tapahtumavuosi on kesä ja alkusyksy painotteinen. Yrityksille ja asukkaille suunnatuissa tapahtumatoiminnan kehittämiskyselyissä on talvikauden tapahtumien lisääminen koettu erittäin tärkeäksi. Merkittävä syy talvikauden tapahtumien vähyyteen ovat keliolosuhteet, jotka lisäävät tapahtumajärjestäjien riskiä ja kuluja, jolloin kaupungin tuen merkitys korostuu. Tapahtumatuen sitovissa perusteissa onkin mainittu, että tuki on tarkoitettu tapahtumajärjestäjän tapahtuman järjestämisestä johtuvan taloudellisen riskin pienentämiseen. Tapahtuma lisää merkittävästi alueen vetovoimaisuutta ja tunnettuutta sekä saa runsaasti positiivista näkyvyyttä mediassa ja sosiaalisessa mediassa. Matkailijoita tavoitellaan 200 km säteellä Kuopiosta.

 

 Tapahtuman hyvinvointivaikutukset

 Kuopion oma joulutoritapahtuma on yksi kuopiolaisten eniten esitetty toive kohdistuen toriin ja sen toiminnan kehittämiseen. Joulutori on yhteisöllinen kohtaamisalusta, johon on matala kynnys osallistua niin esiintyjänä kuin kokijanakin. Erityisenä kohderyhmänä ovat lapset ja lapsiperheet: ohjelma suunnitellaan täysin lapsille, kaikki on ilmaista ja saavutettavaa ja myös päiväkoti ja alakouluryhmille on tarjottu mahdollisuus saapua joulutorille karuselliajeluille sekä seuraamaan ohjelmanumeroita. Myös valotaidetapahtumaa on kauan toivottu Kuopioon ja siihen toiveeseen vastataan myös tällä tapahtumakokonaisuudella.

 

 Tapahtuman kestävä toimintamalli, resurssiviisaus, ympäristövaikutukset sekä tapahtumajärjestäjän vastuullisuus

 Tapahtuman järjestäjänä Kuopion kaupunkikeskusta kehittämisyhdistys on luotettava paikallinen kumppani, joka on onnistunut järjestämään valtakunnallista huomiota ja tunnustusta saaneen joulutoritapahtuman Kuopioon. Yhdistys on kokenut toritapahtumien järjestäjiä ja yhdistyksellä on nyt viime vuoden tapahtuman pohjalta vahva osaaminen ja näkemys onnistuneen joulutorin tuottamisesta suunnitellusti.

 

 Tapahtuman kehitys- ja kasvutavoitteet

 Kaupungin uudessa strategiassa strategisena päämääränä on elinvoimainen ja kasvava Kuopio. Päämäärän keskeisiä menestystekijöitä ovat kasvava matkailu ja vetovoimaiset tapahtumat sekä rohkea ja kestävä kaupunkikehitys. Suomen kauneimmaksi joulutoriksi vuonna 2021 valittu Kuopion joulutori toteuttaa näitä strategisia elinvoimatavoitteita.

 

 Yhdistyksen tavoite on tulevaisuudessa laajentaa tapahtuma-aluetta ja panostaa alueen visuaalisuuteen ja viihtyvyyden kehittämiseen valohankinnoilla ja tunnelmallisen asiakasalueen rakentamisella. Tapahtuman kestoa on vuodelle 2023 pidennetty 14 vuorokauteen asiakkaiden toiveesta. Tapahtuman keston pidentäminen kasvattaa osaltaan tapahtuman järjestämiskustannuksia. Tämän lisäksi tapahtumien yleiset järjestämiskulut (erityisesti turvallisuus, tekniikka ja infrakulut) ovat kasvaneet koronan jälkeen edeltävistä vuosista.

 

 Tapahtuman taloussuunnittelu on tehty pysyvän joulutorikonseptin luomiseksi kuitenkin realistisesti tuotannon riskit tunnistaen.