Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 13.09.2023/Pykälä 135



 

Kuopion siirtolapuutarhojen rakentamistapaohjeiden päivittäminen, Majaniemi

 

Kaupunkirakennelautakunta 13.09.2023 § 135  

1555/10.02.03/2022  

 

  Valmistelijat / lisätiedot:

          Roope Ruhanen

puh. 044 718 5096

etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus apulaiskaupunginjohtaja KYP Jari Kyllönen

 

 Lautakunta hyväksyy kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

Päätös Merkitään, että kaavoitusinsinööri Roope Ruhanen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn ajaksi.

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Esitys Kaupunkisuunnittelujohtaja Ilkka Laine esittää, että kaupunkirakennelautakunta hyväksyy Majaniemen siirtolapuutarhan rakentamistapaohjeita täydentävät liitteet sitovasti noudatettavaksi.

 

Selostus Kuopiossa on neljä siirtolapuutarhaa: Päiväranta, Majaniemi, Virranniemi ja Kolmisoppi, joissa on yhteensä noin 400 puutarhamajaa. Näistä Päivärannan, Majaniemen ja Virranniemen siirtolapuutarhat ovat osoitettu Kuopion keskeisen kaupunkialueen yleiskaavassa kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi alueiksi, jolla ympäristö säilytetään. Lisäksi Päivärannan ja Majaniemen siirtolapuutarhat ovat Kuopion seudun maakuntakaavassa määritetty kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeiksi alueiksi. Siirtolapuutarhoissa on sallittua vain tyyppipiirustusten mukainen rakentaminen.

 

Työn vaiheet Kaupungin toimesta ohjeiden päivittäminen aloitettiin Majaniemen siirtolapuutarhasta ja uusien ohjeiden luonnos oli tehty keväällä 2021. Työ päätettiin laajentaa koskemaan myös muita siirtolapuutarhoja, sillä vastaavaa päivitystyötä ei ole tehty muidenkaan siirtolapuutarhojen alueella. Tammikuussa 2022 Savonia-ammattikorkeakoulun neljännen vuoden rakennusarkkitehtiopiskelija Darya Borisova jatkoi siirtolapuutarhojen rakentamistapaohjeiden päivittämistä osana opinnäytetyötään.

 

Ohjeiden päivittämisen yhteydessä tutkittiin alueiden historiaa, rakennuskantaa, piirustuksia, kaavoja ja voimassa olevia rakentamistapaohjeita. Osana työtä siirtolapuutarha-alueille tehtiin maastokäyntejä ja alueita valokuvattiin. Lisäksi siirtolapuutarhayhdistysten näkemyksiä ja toiveita uusiin ohjeisiin liittyen kartoitettiin kyselyn avulla kevään 2022 aikana. Ohjaamisen tarvetta oli esimerkiksi palstoilla rakentamisen, talotekniikan ja hulevesien ohjaamisen osalta.

 

Ohjeliitteet hyväksyttiin Kuopion kaupunkirakennelautakunnassa 8.6.2022 § 73, minkä jälkeen osa siirtolapuutarhayhdistyksistä jätti niistä oikaisupyynnöt.

 

Syksyllä 2022 yhdistyksille järjestettiin keskustelutilaisuus ja ohjeliitteet palautettiin valmisteluun kaupunkirakennelautakunnassa 12.10.2022 § 148. Kommenttien ja oikaisupyyntöjen pohjalta päivitetyistä ohjeliitteistä pyydettiin joulukuussa 2022 lausunnot siirtolapuutarhayhdistyksiltä, Kuopion kulttuurihistorialliselta museolta ja Pohjois-Savon ELY-keskukselta. Lisäksi päivitetystä aineistosta järjestettiin kuuleminen nähtävilläoloaikana 19.4.-5.5.2023.

 

Nähtävilläoloaikana jätettiin useita mielipiteitä sekä toiveita, joista osa ei ollut tullut esille yhdistyksille järjestyssä kyselyssä alkuvuodesta 2022. Majaniemen siirtolapuutarhaa koskien ei jätetty mielipiteitä. Toiveiden huomioiminen ja tutkiminen edellyttäisi päivitystyön aloittamista uudestaan. Tämän vuoksi yhdistyksille tarjottiin mahdollisuutta, joko jatkaa voimassa olevilla ohjeilla tai hyväksyä nyt laaditut rakentamistapaohjeita täydentävät liitteet. Majaniemen siirtolapuutarhayhdistys ilmoitti 7.6.2023 hyväksyvänsä täydentävät liitteet alueellensa.

 

Muutokset ohjeisiin Majaniemen rakentamistapaohjeiden täydentäviä liitteitä on täsmennetty yhdistykseltä saadun palautteen perusteella. Merkittävin muutos on leikkimökkien poistaminen ohjeistuksesta. Muilta osin muutokset ovat kohdistuneet lähinnä värityksen ohjeistuksen täsmentämiseen sekä ohjeiden sanamuotoihin.

 

Vaikutusten arviointi Vaikutusten arviointilomake liitteenä. Uusien ohjeiden myötä rakentaminen ja rakennusvalvonta alueella selkeytyvät. Rakentamistapaohjeita täydentävät liitteet edistävät myös Majaniemen kulttuuriympäristön arvojen sekä puutarhamaisen luonteen säilymistä.

 

 

 

Liitteet

 

1555/2022 Majaniemen siirtolapuutarha, rakentamistapaohjeita täydentävät liitteet

1555/2022 Lausunnot ja vastineet

1555/2022 Vaikutusten ennakkoarviointilomake