Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.08.2023/Pykälä 225


5700/2023 Riistavesi lukuina

 

Riistaveden alueen tonttitarjonta ja sen kehittäminen

 

Kaupunginhallitus 07.08.2023 § 225  

5700/10.03.01.00/2023  

 

  Valmistelijat / lisätiedot:

          Sirpa Lätti-Hyvönen, strategiajohtaja

puh. 044 718 2132

etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus kaupunginjohtaja Soile Lahti

 

 Kaupunginhallitus merkitsee asian tiedoksi.

 

Päätös Merkitään, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Marko Kilpi saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana.

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

 

Selostus Riistaveden alue koostuu Itä- ja Länsi- Riistavedestä ja Melalahden taajamasta. Vuonna 2022 alueella asui yhteensä 2042 asukasta, joista valtaosa Melalahden taajamassa (874 asukasta). Väestömäärä on ollut viime vuosina ollut hitaasti vähenevä ja väestösuunnitteen mukaan vuonna 2030 alueella asuisi yhteensä n. 2000 asukasta. Asuntorakentaminen alueella on ollut viime vuosina vähäistä. Melalahdessa on kaupungin omistamia vapaita omakotitalotontteja tällä hetkellä 8 kpl. Melalahdessa on väestöpohjaan nähden hyvät julkiset palvelut. Elokuussa on valmistunut uusi Riistaveden monitoimijatalo, jossa tulevat toimimaan perusopetus, esiopetus, nuorisopalvelut, kirjasto, kansalaisopisto, liikunta- ja yhdistystoiminta sekä kuntalaiset eri tavoin.

 

 Melalahden taajamasta on Kuopion keskustaan henkilöautolla noin 35 minuutin ajoaika ja joukkoliikenteellä noin 45 minuuttia. Kehittyvälle Toivalan-Lentokentän alueelle ajoaika henkilöautolla on vain 20 minuuttia ja joukkoliikenteellä reilu puoli tuntia. On odotettavissa, että Riistaveden alueen houkuttelevuus asuinalueena kasvaa, kun Karjalan lennosto saa uudet F35 hävittäjät vuosikymmenen lopulla ja Suomen Nato-jäsenyys alkaa näkyä paikallisella tasolla. Jo parhaillaan lentokentän alueella on käynnissä mittavat infrainvestoinnit. Taajaman houkuttelevuuteen vaikuttaa jatkossa myös VT9 uusi tielinjaus välillä Melalahti-Vartiala. Valtatielinjauksen siirtyminen kauemmaksi taajamasta vähentää meluhaittoja sekä mahdollistaa maankäytön kehittämisen taajamassa. Hanke myös parantaa Jalankulun ja pyöräilyn olosuhteita merkittävästi. Noin 20 milj.euron hankkeen tiesuunnitelman pitäisi valmistua tänä vuonna, mutta hankkeen toteutusajankohta on avoin.

 

 Kokouksessa esitellään alueen tämänhetkistä tonttitarjontaa ja kysyntää sekä keskustellaan alueen kehittämistarpeista.

 

 

Vaikutusten arviointi -

 

 

Liitteet