Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 172


 

Kaupunginhallituksen tiedonantoja 22.5.2023

 

Kaupunginhallitus 22.05.2023 § 172  

26/00.01.01/2023  

 

 

 

Päätösehdotus vs. kaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

 Kaupunginhallitus merkitsee edellä olevat asiat tiedoksi ja päättää, etteivät ne anna aihetta enempiin toimenpiteisiin ja ettei edellä mainituissa pöytäkirjoissa olevia päätöksiä oteta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.  

 

Päätös Merkitään, että kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Ari Koskinen selosti omistajaohjausjaoston kokouksessa 22.5.2023 käsiteltyjä asioita.

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

 

Selostus Kh:lle saapuneet kirjeet yms.:

 

 

26/2023 Istekki Oy:n yhtiökokouksen 26.4.2023 pöytäkirja.

 

2521/2023 Opetushallitus on päätöksellään 12.5.2023 (93/92/2023) myöntänyt Kuopion kaupungille valtionavustusta 40 000 euroa koulujen kerhotoiminnan tukemiseen ja kehittämiseen vuonna 2023. Jälj. kasvun ja oppimisen palvelualue sekä talous- ja omistajaohjaus.

 

3591/2023 Tarkastuslautakunta on kokouksessaan 10.5.2023 päättänyt julistaa tarkastuspäällikön viran haettavaksi. Tarkastuslautakunta valmistelee kaupunginvaltuustolle esityksen tarkastuspäällikön virkaan valittavasta henkilöstä.

 

 Seuraavien kokousten pöytäkirjat:

-          Savo-Pielisen jätelautakunta 11.5.2023

 

Vaikutusten arviointi -

 

 

Liitteet

 

Elinvoima- ja konsernipalvelujen viranhaltijoiden päätökset ajalta 11. - 16.5.2023