Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 23.08.2023/Pykälä 62


 

Tiedonannot 23.8.2023

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 23.08.2023 § 62  

150/00.01.01/2023  

 

 

 

Päätösehdotus apulaiskaupunginjohtaja HEP KOP Pekka Vähäkangas

 

 Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta merkitsee edellä olevat asiat tiedoksi ja päättää, etteivät ne anna aihetta enempiin toimenpiteisiin ja ettei edellä mainituissa pöytäkirjoissa olevia päätöksiä oteta hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan ratkaistavaksi.

 

Päätös Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

Selostus Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnalle saapuneet kirjeet:

 

 Suonenjoen kaupungin hallintojohtajan päätös 6.6.2023 § 9: Päätös osallistumisesta Kuopion hakemaan kulttuuritoimintalain 166/2019 6:n mukaisen kehittämistehtävän toimeenpanoon.

 

 Opetushallituksen myöntämä Erasmus+ -ohjelman hankeavustus 25.100 kansalaisopistolle. Hanke 2023-1-FI01-KA121-ADU-000118634.

 

 Valtuustoaloite Jääpuisto Satamatori on liitteenä. Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen liikuntapaikkapalvelut on valmistellut lausuntoa yhteistyössä kaupunkiympäristön palvelualueen kanssa. Kaupunkirakennelautakunta käsittelee valtuustoaloitteen kokouksessaan 23.8.2023.

 

 Opetus- ja kulttuuriministeriön kirje 27.7.2023 VN/34954/2022-OKM-14: Päätös / Päätös opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille myönnettävästä valtionosuudesta sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille myönnettävästä rahoituksesta vuodelle 2023.

 

 Viranhaltijapäätöksistä on yhteenveto liitteenä.

 

Vaikutusten arviointi -

 

 

Liitteet

 

150/2023 Viranhaltijapäätökset

150/2023 Valtuustoaloite Jääpuisto Satamatori