Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 22.03.2023/Pykälä 25



 

Tiedonannot 22.3.2023

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22.03.2023 § 25  

150/00.01.01/2023  

 

 

         

 

Päätösehdotus apulaiskaupunginjohtaja HEP KOP Pekka Vähäkangas

 

 Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta merkitsee edellä olevat asiat tiedoksi ja
päättää, etteivät ne anna aihetta enempiin toimenpiteisiin ja ettei edellä
mainituissa pöytäkirjoissa olevia päätöksiä oteta hyvinvoinnin edistämisen
lautakunnan ratkaistavaksi.

 

Päätös Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Selostus Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueelle saapuneet kirjeet:

 

 Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 28.2.2023 OKM/13/623/2022: Yleisten kirjastojen alueellisen kehittämistehtävän hoitamiseen 2023 on myönnetty avustusta 213 000 euroa.

 

 Opetushallituksen päätös 8.3.2023 OPH-824-2023: Valtionosuusjärjestelmän edellyttämien tietojen ilmoittaminen vuodelta 2022.

 

 Rakennuttajapäällikön päätös 21.2.2023 § 6: Heinjoen ampuma- ja moottoriratakeskus/Practicalin ampumapaikka nro 1 rs, rakennussuunnittelutyö.

 

 Rakennuttajapäällikön päätös 21.2.2023 § 7: Heinjoen ampuma- ja moottoriratakeskus/Practicalin ampumapaikka nro 1 rs, sähkösuunnittelutyö.

 

 Kaupunginvaltuuston päätös 20.2.2023 § 9: Eronpyyntö hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan jäsenyydestä/Jouni Holopainen. Jouni Holopaisen tilalle on valittu Mika Savolainen ja hänen varajäsenekseen Jarmo Tuppurainen.

 

 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen korjattu tilinpäätös on liitteenä.

 

 Viranhaltijapäätösyhteenveto on liitteenä.

 

Vaikutusten arviointi -

 

Liitteet

 

150/2023 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen tilinpäätös 2022

150/2023 Viranhaltijapäätökset

150/2023 Yhteenveto yleisavustukset 2023