RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 11
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pohjois-Savon Matkailu Oy:n valmistelu
Omistajaohjausjaosto 06.02.2023 § 11
1018/00.01.00.00/2023
Valmistelijat / lisätiedot:
Martikainen Marja-Leena, Talous- ja omistajaohjaus
puh. 044 718 2153
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Omistajaohjausjaosto keskustelee asiasta ja linjaa jatkotoimenpiteitä.
Päätös Omistajaohjausjaosto toteaa kansainvälisen matkailun tärkeäksi. Lisäksi omistajaohjausjaosto toteaa Kuopiossa olevan meneillään monia matkailuhankkeita, jotka puoltavat Pohjois-Savon Matkailu Oy -hanketta. Ensisijaisesti tavoitteena nähdään laaja itäsuomalainen "Lakeland" -yhteistyö.
Rahoituksen osalta omistajaohjausjaosto toteaa, että maakunnallisessa mallissa ei voida ylittää Kuopion osalta kuntarahoituksen 50%:n osuutta. Lähtökohtaisesti kaikkien maakunnan kuntien tulee olla mukana ja odotamme vahvaa sitoutumista myös yrityspuolelta.
Mikäli yhtiö syntyy, on syytä sopia osakassopimuksessa perusteellinen vaikuttavuusarviointi esimerkiksi kolmen vuoden päästä yhtiön syntymisestä.
Selostus Pohjois-Savossa valmistellaan maakunnallista matkailun alueorganisaatiota, jossa kunnat olisivat päärahoittajina. Alustavassa suunnitelmassa yhtiön suurimmat omistajat olivat Iisalmen (tai Iisalmi ja yhteistyössä olevat Ylä-Savo kunnat), Kuopion ja Varkauden kaupungit sekä SavoGrow.
Matkailu on yksi maailman nopeimmin kasvavista ja kilpailluimmista teollisuudenaloista ja matkailu kasvaa globaalisti keskimäärin 4-5% vuodessa. Pohjois-Savo on jäänyt merkittävästi alan kaerkimääsäisestä kasvuvauhdista.
Valmistelussa olevan Pohjois-Savon Matkailu Oy:n tehtävänä olisi kasvattaa Pohjois-Savon kansainvälistä matkailua koordinoimalla alueen matkailutoimijoiden yhteistyötä, alueen yhteistä matkailumarkkinointi ja toimialan kehittämistä. Näiden tehtävien lisäksi Pohjois-Savon Matkailu Oy tulisi edustamaan alueen matkailutoimijoita sovituissa alueellisissa, kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa.
Liitteet |
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |