Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 60


 

Kaupunginhallituksen tiedonantoja 13.2.2023

 

Kaupunginhallitus 13.02.2023 § 60  

26/00.01.01/2023  

 

 

 

Päätösehdotus kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

 Kaupunginhallitus merkitsee edellä olevat asiat tiedoksi ja päättää, etteivät ne anna aihetta enempiin toimenpiteisiin ja ettei edellä mainituissa pöytäkirjoissa olevia päätöksiä oteta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

Päätös Merkitään, että esittelijänä asiakohdassa toimi kaupunginjohtajan poissa ollessa apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas.

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

 

 

Selostus Kh:lle saapuneet kirjeet yms.:

 

720/2022 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen päätös 15.12.2022 (THL/1496/2015): Valtionkorvauksen myöntäminen rikos- ja riita-asioiden sovittelupalvelujen tuottamiseen Kuopion kaupungille.

 

26/2023 Purkamisaikomusilmoitus, joka koskee tonttia Myllykatu 8, Kuopio.

 

1364/2023 Kuopion, Kouvolan, Joensuun, Lappeenrannan ja Mikkelin kaupunkien ehdotus 7.2.2023 Työ- ja elinkeinoministeriölle itäisen Suomen kaupunkisopimuksen valmistelemiseksi.

 

 Seuraavien kokousten pöytäkirjat:

-          kaupunkirakennelautakunta 8.2.2023

 

 

 

 

 

 

Vaikutusten arviointi -

 

 

 

Liitteet

 

26/2023 Elinvoima- ja konsernipalvelujen viranhaltijoiden päätökset ajalta 2. - 8.2.2023