Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 53


 

Pöytäkirjantarkastajat

 

Kaupunginhallitus 13.02.2023 § 53  

    

 

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Päätösehdotus Pöytäkirja tarkastetaan välittömästi kokouksen jälkeen, mikäli se on teknisesti mahdollista, kuitenkin viimeistään kokousta seuraavan viikon maanantaina (pyhäpäivän sattuessa seuraavana arkipäivänä). Pöytäkirja lähetetään puheenjohtajalle, pöytäkirjanpitäjälle ja pöytäkirjantarkastajille sähköisesti allekirjoitettavaksi. Pöytäkirja pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa (www.kuopio.fi) kuntalain 140 §:n mukaisesti.

 

 Valitaan pöytäkirjantarkastajat. Vuorossa ovat jäsenet Allu Koskinen ja Sallamaarit Markkanen.

 

Päätös Merkitään, että esittelijänä asiakohdassa toimi kaupunginjohtajan poissa ollessa apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas.

Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Sallamaarit Markkanen ja Miia Eskelinen-Fingerroos. Muilta osin kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.