Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 86



 

Talousarvio 2023 ja taloussuunnitelma 2023-2026

 

Kaupunginvaltuusto 28.11.2022 § 86  

74/02.02.00/2022  

 

Kaupunginhallitus 10.10.2022

 

  Valmistelijat / lisätiedot:

         Kuuva Jaana

 

Päätösehdotus  kaupunginjohtaja Pirhonen Jarmo

 

  Kaupunginhallitus käsittelee vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2023-2026 taloussuunnitelman.

1) Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2023-2026 taloussuunnitelman siihen liittyvine tavoitteineen, yleis- ja erityisperusteluineen sekä sitovuus- ja toimintaohjeineen.

2) Talousarviossa annetaan valtuutus jatkaa jo aloitetut, mutta tilinpäätöksessä 2022 keskeneräisiksi todettavat investointihankkeet vuodelle 2023 varatun kohdekohtaisen määrärahan puitteissa tai sisältyen nk. hankkeiden päättämiseen varattuun määrärahaan.

3) Kaupunginvaltuusto antaa kaupunginhallitukselle valtuuden käynnistää uusien yritystilojen ja - alueiden rakentamis- ja ostohankkeita sekä kaupungin kehityksen kannalta olennaisia investointeina käsiteltäviä kumppanuus- ja kehityshankkeita kokonaiskustannusarvioltaan enintään 5 milj. euron rajaan saakka. Mahdolliset hankkeet tuodaan kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi talousarviomuutoksina.

4) Kaupunginvaltuusto oikeuttaa kaupunginhallituksen ottamaan uutta pitkäaikaista lainaa talousarvion rahoitusosan sitovien erien osoittamissa rajoissa. Lisäksi valtuusto oikeuttaa kaupunginhallituksen ylittämään lainojen nettomuutoksen sillä määrällä, millä edellä kohdassa 3 tarkoitettuja toimenpiteitä toteutetaan käynnistämisvaltuuden puitteissa talousarviovuoden aikana.

5) Kaupunginvaltuusto oikeuttaa talousjohtajan nostamaan tilapäisluottoa enintään 50 milj. euroa maksuvalmiuden turvaamiseksi.

Talous- ja omistajaohjaus oikeutetaan korjaamaan kirjoitusvirheet ja tekemään tekstiin teknisluontoisia korjauksia.

 

Päätös  Merkitään, että kaupunginhallitus kävi läpi kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksen ns. ensimmäisessä lukemisessaan maanantaina 10.10.2022.

 

  Merkitään, että kaupungin yhteistyötoimikunta käsitteli vuoden 2023 talousarviota ja taloussuunnitelmaa vuosille 2023-2026 kokouksessaan 11.10.2022.

 

  Merkitään, että kokouksessa olivat läsnä asiaa käsiteltäessä talousjohtaja Marja-Leena Martikainen, taloussuunnittelupäällikkö Jaana Kuuva ja toimitilajohtaja Hannu Väänänen. Toimitilajohtaja Hannu Väänänen poistui kokouksesta asian esittelyn jälkeen.

 

  Merkitään, että kokouksessa pidettiin tauko klo 16.30-17.20. Kaupunginhallituksen jäsen Hannu Kokki poistui kokoushuoneesta tauon aikana ja hän liittyi kokoukseen Teams-yhteydellä. Markkinointijohtaja Kirsi Soininen poistui kokouksesta tauon aikana.

 

  Merkitään, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tuula Väätäinen poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana.

 

  Merkitään, että kaupunginhallituksen jäsen Vesa Linnanmäki poistui kokouksesta asian käsittelyn päätyttyä.

 

  Yksityiskohtaisen käsittelyn aikana tehtiin seuraavat esitykset:

 

  1. Keskustelun kuluessa kaupunginhallituksen jäsen Ari Koskinen teki jäsen Miia Eskelinen-Fingerroos ja jäsen Pekka Niiranen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

-       sivu 49. Elinvoima ja konsernipalvelujen palvelualue. Tekstilisäys: "Kuopion kaupungille palkataan vuoden 2023 aikana tapahtumapäällikkö, jonka tavoitteena on myydä Kuopion kaupungin omistamia tapahtumatiloja ja saada kaupunkiin lisää tapahtumia sekä toimia koordinaattorina tapahtumakentälle. Tämä htv-investointi tulee maksamaan itsensä takaisin moninkertaisesti verokertyminä." Menolisäys + 30.000 euroa.                

  

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu muutosehdotus, josta on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat kaupunginjohtajan tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat jäsen Ari Koskisen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.

 

Nimenhuutoäänestyksellä suoritetussa äänestyksessä annettiin 8 jaa-ääntä (Eskelinen, Kaartinen, Kantele, Kokki, Linnanmäki, Markkanen, Reijonen ja Wallius) ja 3 ei-ääntä (Koskinen, Eskelinen-Fingerroos ja Niiranen), joten kaupunginhallitus oli hyväksynyt kaupunginjohtajan tekemän ehdotuksen.

 

  1. Keskustelun kuluessa kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että sivulla 53, Elinvoima- ja konsernipalvelujen palvelualue, kohtaan 2.4 Kasvava ja vastuullinen matkailu, Toimenpiteet, tehdään seuraava tekstimuutos: "Tapahtumajärjestäjäpalveluiden kehittäminen ja tapahtumien hyödyntäminen Kuopion markkinoinnissa: vahvistetaan tapahtumatuotantoa kaupunkikehittämisen näkökulmasta ja laaditaan toimintaperiaatteet tapahtumajärjestäjän palvelukokemuksen vahvistamiseksi."

 

  1. Keskustelun kuluessa kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että sivulla 53, Elinvoima- ja konsernipalvelujen palvelualue, kohtaan 2.4 Kasvava ja vastuullinen matkailu, Toimenpiteet, tehdään seuraava tekstilisäys: "Puijon tuolihissin käyttöönotto."

 

  1. Keskustelun kuluessa kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että sivulla 53, Elinvoima- ja konsernipalvelujen palvelualue, kohtaan 2.5 Kuopion tunnettuus ja edunvalvonta, Toimenpiteet, tehdään seuraava tekstimuutos (1. kappale): "Vahvistetaan edunvalvontaa ottamalla käyttöön edunvalvonnan toimintamalli ja laaditaan Kuopion edunvalvontasuunnitelma ja -strategia."

 

  1. Keskustelun kuluessa kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että sivulla 53, Elinvoima- ja konsernipalvelujen palvelualue, kohtaan 3.1 Kiertotalous ja resurssiviisaus (Hankinnat), Toimenpiteet, tehdään seuraava tekstimuutos: "Kehitetään kaupungin strategista hankintaosaamista: hankintaohjelman toimeenpano, vahvistetaan kaupungin hankintaosaamista ja -resursseja."

 

  1. Keskustelun kuluessa kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että sivulla 62, Kaupunkiympäristön palvelualue, kohtaan 2.2 Rohkea ja kestävä kaupunkikehitys, tavoitteen Kaupunkikeskusta toimenpiteisiin tehdään seuraava tekstilisäys: "Käynnistetään selvitys, jonka pohjalta tehdään linjaus vapaa-ajan asuntojen vakituiseen käyttöön muuttamisen kriteereistä."

 

  1. Keskustelun kuluessa kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että sivulla 65, Kaupunkiympäristön palvelualue, kohtaan 3.4 Huoltovarmuus ja kriisinsietokyky, Toimenpiteet, tehdään seuraava tekstimuutos: "Toteutamme ilmastoviisasta ruokaa lapsille hanketta: Tuemme luonnonvarojen kestävään käyttöön pyrkivää paikallista maa- ja elintarvike-taloutta tarjoamalla lähellä tuotettu ilmastoviisasta ruokaa huoltovarmuuden parantamiseksi sekä vähennämme ruokahävikkiä; kotimaisen kalan, kasvisten ja vihannesten käytön lisääminen, paikalliset luonnontuotteet (marjat, sienet)."

 

  1. Keskustelun kuluessa kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että sivulla 71 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueelle lisätään toimintakuluihin + 700 000 euroa.

 

  1. Keskustelun kuluessa kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että sivulla 77, Kasvun ja oppimisen palvelualue, Toimintaympäristö ja sen muutokset, 10. kappaleen (Digitaalisten palveluiden jne.) loppuun tehdään seuraava tekstilisäys: " Lisäksi kiinnitetään erityistä huomiota digitalisaatiota edistävien hankkeiden vaikuttavuusarviointiin, jotta voidaan todentaa digitalisaation edistymistä sekä seurata digitalisaatiolla tavoiteltavien säästötavoitteiden toteutumista."

 

  1. Keskustelun kuluessa kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että sivulla 78, Kasvun ja oppimisen palvelualue, Toiminnan painopistet ja keskeiset muutokset, 2. kappaleen (Palveluverkostoa ja sen jne.) loppuun tehdään seuraava tekstilisäys: " Kouluverkostoon päätetään vuoden 2023 aikana palveluverkostoselvitystyön osoittamat rakenteelliset uudistukset."

 

  1. Keskustelun kuluessa kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että sivulla 80 Kasvun ja oppimisen palvelualueelle lisätään toimintakuluihin + 2.200 000 euroa.

 

  Puheenjohtaja totesi tämän jälkeen, että vuoden 2023 talousarvio sekä vuosien 2023 - 2026 taloussuunnitelma oli siten tullut kaupunginhallituksen osalta käsitellyksi kaupunginhallituksen tekemin muutoksin. Muilta osin kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 10.10.2022 § 280 

 

 

  Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

 

  Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.

 

 Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä.

 

  Lautakunnat ovat käsitelleet omien palvelualueidensa talousarvioesitykset 2022:

 

-          Kaupunginhallitus on 12.9.2022 § 246 käsitellyt elinvoima- ja konsernipalvelujen, yleishallinnon ja Kuopion Tilapalvelujen talousarvioesityksen, linkki esitykseen ohessa

Dynasty tietopalvelu : Kuopion kaupunki

 

-          Kaupunkirakennelautakunta on 13.9.2022 § 122 käsitellyt kaupunkiympäristön palvelualueen talousarvioesityksen, linkki esitykseen ohessa

 

-          Kasvun ja oppimisen lautakunta on 6.9.2022 § 72 käsitellyt kasvun ja oppimisen palvelualueen talousarvioesityksen, linkki esitykseen ohessa

Dynasty tietopalvelu : Kuopion kaupunki

 

-          Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta on 7.9.2022 § 62 käsitellyt hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen talousarvioesityksen, linkki esitykseen ohessa

   Dynasty tietopalvelu : Kuopion kaupunki

 

   Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota.

Talousarvio ja -suunnitelma sitovat toimielimiä ja henkilöstöä ja ovat samalla

   näiden ohjauksen ja valvonnan välineitä. Talousarvioon tehtävistä muutoksista

   päättää valtuusto.

 

Vakiintuneen käytännön mukaan kaupunginhallitus käy kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksen läpi ns. ensimmäisessä lukemisessa ja keskustelee talousarvioehdotuksesta. Samalla talousarvion valmistelijoille on mahdollista esittää kysymyksiä ja lisäselvityspyyntöjä. Talousarvioehdotuksen toinen käsittely, jossa kaupunginhallitus päättää esityksestään kaupunginvaltuustolle, on maanantaina 31.10.2022.

 

Vaikutusten arviointi  Talousarvion vaikutuksia on arvioitu talousarvioasiakirjassa.

 

 

Päätösehdotus  Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

 Kaupunginhallitus aloittaa talousarvion 2023 ja taloussuunnitelman 2023-2026 käsittelyn.

 

Päätös  Merkitään, että talousjohtaja Marja-Leena Martikainen, taloussuunnittelupäällikkö Jaana Kuuva, talouspäällikkö Heini Piironen ja toimitilajohtaja Hannu Väänänen olivat läsnä kokouksessa asiaa käsiteltäessä ja he poistuivat kokouksesta asian esittelyn jälkeen.

 

  Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

Liitteet

 

Kaupunginjohtajan esitys (jaetaan vain sähköisesti)

Kaupungin yhteistyötoimikunnan päätös 11.10.2022 § 37

 

  

 

Kaupunginvaltuusto 14.11.2022     

74/02.02.00/2022  

 

 

 

          Valmistelijat / lisätiedot:

                   Kuuva Jaana

 

Päätösehdotus  Kaupunginhallitus

 

  Kaupunginvaltuusto käsittelee vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2023-2026 taloussuunnitelman.

1) Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2023-2026 taloussuunnitelman siihen liittyvine tavoitteineen, yleis- ja eritysiperusteluineen sekä sitovuus- ja toimintaohjeineen.

2) Talousarviossa annetaan valtuutus jatkaa jo aloitetut, mutta tilinpäätöksessä 2022 keskeneräisiksi todettavat investointihankkeet vuodelle 2023 varatun kohdekohtaisen määrärahan puitteissa tai sisältyen nk. hankkeiden päättämiseen varattuun määrärahaan.

3) Kaupunginvaltuusto antaa kaupunginhallitukselle valtuuden käynnistää uusien yritystilojen ja - alueiden rakentamis- ja ostohankkeita sekä kaupungin kehityksen kannalta olennaisia investointeina käsiteltäviä kumppanuus- ja kehityshankkeita kokonaiskustannusarvioltaan enintään 5 milj. euron rajaan saakka. Mahdolliset hankkeet tuodaan kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi talousarviomuutoksina.

4) Kaupunginvaltuusto oikeuttaa kaupunginhallituksen ottamaan uutta pitkäaikaista lainaa talousarvion rahoitusosan sitovien erien osoittamissa rajoissa. Lisäksi valtuusto oikeuttaa kaupunginhallituksen ylittämään lainojen nettomuutoksen sillä määrällä, millä edellä kohdassa 3 tarkoitettuja toimenpiteitä toteutetaan käynnistämisvaltuuden puitteissa talousarviovuoden aikana.

5) Kaupunginvaltuusto oikeuttaa talousjohtajan nostamaan tilapäisluottoa enintään 50 milj. euroa maksuvalmiuden turvaamiseksi.

Talous- ja omistajaohjaus oikeutetaan korjaamaan kirjoitusvirheet ja tekemään tekstiin teknisluontoisia korjauksia.

 

Päätös Puheenjohtaja ehdotti, että asian käsittelyjärjestys on seuraava: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja käyttää asiasta puheenvuoron - valtuustoryhmien edustajat käyttävät ryhmäpuheenvuorot ryhmien suuruusjärjestyksessä - käydään yleiskeskustelu ja - asia käsitellään mahdollisine muutosehdotuksineen seuraavassa kaupunginvaltuuston kokouksessa 28.11.2022.

 

 Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan tekemän ehdotuksen.

 

 Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aleksi Eskelinen käytti ensin asiaan liittyvän puheenvuoron. Valtuustoryhmien puheenjohtajat käyttivät tämän jälkeen ryhmäpuheenvuorot ryhmien suuruusjärjestyksessä. Ryhmäpuheenvuorojen jälkeen käytiin yleiskeskustelu.

 

 Kokouksessa pidettiin puheenjohtajan ehdotuksesta tauko klo 20.00- 20.10.

 

 Yleiskeskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että asian päätöskäsittely mahdollisine muutosehdotuksineen ja äänestyksineen on seuraavassa kaupunginvaltuuston kokouksessa 28.11.2022.

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 28.11.2022

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

 

 Kaupunginvaltuusto käsittelee vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2023-2026 taloussuunnitelman.

1) Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2023-2026 taloussuunnitelman siihen liittyvine tavoitteineen, yleis- ja eritysiperusteluineen sekä sitovuus- ja toimintaohjeineen.

2) Talousarviossa annetaan valtuutus jatkaa jo aloitetut, mutta tilinpäätöksessä 2022 keskeneräisiksi todettavat investointihankkeet vuodelle 2023 varatun kohdekohtaisen määrärahan puitteissa tai sisältyen nk. hankkeiden päättämiseen varattuun määrärahaan.

3) Kaupunginvaltuusto antaa kaupunginhallitukselle valtuuden käynnistää uusien yritystilojen ja - alueiden rakentamis- ja ostohankkeita sekä kaupungin kehityksen kannalta olennaisia investointeina käsiteltäviä kumppanuus- ja kehityshankkeita kokonaiskustannusarvioltaan enintään 5 milj. euron rajaan saakka. Mahdolliset hankkeet tuodaan kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi talousarviomuutoksina.

4) Kaupunginvaltuusto oikeuttaa kaupunginhallituksen ottamaan uutta pitkäaikaista lainaa talousarvion rahoitusosan sitovien erien osoittamissa rajoissa. Lisäksi valtuusto oikeuttaa kaupunginhallituksen ylittämään lainojen nettomuutoksen sillä määrällä, millä edellä kohdassa 3 tarkoitettuja toimenpiteitä toteutetaan käynnistämisvaltuuden puitteissa talousarviovuoden aikana.

5) Kaupunginvaltuusto oikeuttaa talousjohtajan nostamaan tilapäisluottoa enintään 50 milj. euroa maksuvalmiuden turvaamiseksi.

Talous- ja omistajaohjaus oikeutetaan korjaamaan kirjoitusvirheet ja tekemään tekstiin teknisluontoisia korjauksia.

 

Päätös Puheenjohtaja ehdotti, että valtuusto käsittelee vuoden 2023 talousarvion sekä vuosien 2023-2026 taloussuunnitelman siihen liittyvine tavoitteineen, yleis- ja erityisperusteluineen sekä sitovuus- ja toimintaohjeineen luvuittain. Valtuusto hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan tekemän ehdotuksen asian käsittelyjärjestykseksi.

 

  1.   Keskustelun kuluessa valtuutettu Ari Koskinen esitti valtuutettu Sakari Pääkön kannattamana seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

-         sivu 49, Elinvoima ja konsernipalvelujen palvelualue. Tekstilisäys " Kuopion kaupungille palkataan vuoden 2023 aikana tapahtumapäällikkö, jonka tavoitteena on myydä Kuopion kaupungin omistamia tapahtumatiloja (sisältäen myös puistot, kentät ja muut alueet) ja saada kaupunkiin lisää tapahtumia sekä toimia koordinaattorina tapahtumakentälle". Menolisäys 30 000 €. 

 

Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu muutosesitys, josta on äänestettävä.

 

Äänestys 1

 

Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat valtuutettu Ari Koskisen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.

 

Äänestyskoneella suoritetussa äänestyksessä annettiin 44 jaa-ääntä ja 15 ei- ääntä, joten kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen.  Äänestystulos on pöytäkirjan liitteenä.

 

  1.   Keskustelun kuluessa valtuutettu Marja Berg esitti valtuutettu Anne Paulo-Tuovisen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

-         sivu 58, Kaupunkiympäristön palvelualue, Toiminnan painopisteet ja keskeiset muutokset. Tekstilisäys " Kuopion kaupunki suunnittelee ja toteuttaa ikäihmisten asumisratkaisuja yhteistyössä Pohjois-Savon hyvinvointialueen kanssa."

 

Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu muutosesitys, josta on äänestettävä.

 

Äänestys 2

 

Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat valtuutettu Marja Bergin tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.

 

Äänestyskoneella suoritetussa äänestyksessä annettiin 33 jaa-ääntä ja 26 ei- ääntä, joten kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen.  Äänestystulos on pöytäkirjan liitteenä.

 

  1.   Keskustelun kuluessa valtuutettu Marja Berg esitti valtuutettu Sami Kumpulaisen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

-         sivu 66, Kaupunkiympäristön palvelualue, Ilmasto- ja resurssiviisas Kuopio, 3.3 Luonnon monimuotoisuuden edistäminen ja luontokadon torjunta. Tekstilisäys Toimenpiteet-osioon "Metsäohjelman uudelleen tarkastelu vastaamaan luonnon monimuotoisuusohjelman tavoitteita."

 

Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu muutosesitys, josta on äänestettävä.

 

Äänestys 3

 

Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat valtuutettu Marja Bergin tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.

 

Äänestyskoneella suoritetussa äänestyksessä annettiin 48 jaa-ääntä ja 11 ei- ääntä, joten kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen.  Äänestystulos on pöytäkirjan liitteenä.

 

  1.  Keskustelun kuluessa valtuutettu Jaakko Kosunen esitti valtuutettujen Hannu Kokki ja Nina Hakokivi kannattamana seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

-         sivu 72, Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue. Toiminnan painopisteet ja keskeiset muutokset. Tekstilisäys " Osana lähiöohjelmaa 2023 toteutetaan osallistavan budjetoinnin pilotointi yhdessä tai kahdessa lähiössä". Menolisäys 50 000 €. 

 

Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu muutosesitys, josta on äänestettävä.

 

  Äänestys 4

 

Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat valtuutettu Jaakko Kosusen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.

 

Äänestyskoneella suoritetussa äänestyksessä annettiin 36 jaa-ääntä ja 23 ei- ääntä, joten kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen.  Äänestystulos on pöytäkirjan liitteenä.

 

  1. Keskustelun kuluessa valtuutettu Laura Meriluoto esitti valtuutettu Adam Al-Sawadin kannattamana seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

-         sivu 81, Kasvun ja oppimisen palvelualueen käyttötalous. Lisätään palvelualueelle toimintakuluihin 700 000 €. 

 

Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu muutosesitys, josta on äänestettävä.

 

Äänestys 5

 

Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat valtuutettu Laura Meriluodon tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.

 

Äänestyskoneella suoritetussa äänestyksessä annettiin 49 jaa-ääntä ja 10 ei- ääntä, joten kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen.  Äänestystulos on pöytäkirjan liitteenä.

 

  1.  Keskustelun kuluessa valtuutettu Harri Auvinen esitti valtuutettu Marja Bergin kannattamana seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

-         sivu 96, Kuopion tilapalvelut, Ilmasto- ja resurssiviisas Kuopio, 3.4 Huoltovarmuus ja kriisinsietokyky. Tavoite, Tehostamme energiankäyttöä 10 prosenttia ja lisäämme uusiutuvien energiamuotojen käyttöä Tekstilisäys toimenpiteeksi "Kuopion kaupunki tarkastelee systemaattisesti olemassa olevien ja suunniteltavien rakennusten ja tonttien soveltuvuutta aurinkoenergian talteenottoon mm. aurinkopaneelein ja lämpökeräimin. Investointien kannattavuus arvioidaan suunnitteluvaiheessa. Kannattavat ja kokonaistarkastelussa kustannusneutraalit aurinkoenergiainvestoinnit toteutetaan viivyttelemättä."

 

Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu muutosesitys, josta on äänestettävä.

 

Äänestys 6

 

Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat valtuutettu Harri Auvisen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.

 

Äänestyskoneella suoritetussa äänestyksessä annettiin 46 jaa-ääntä ja 13 ei- ääntä, joten kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen.  Äänestystulos on pöytäkirjan liitteenä.

 

Muilta osin kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen tekemän päätösehdotuksen ja vuoden 2023 talousarvio sekä vuosien 2023-2026 taloussuunnitelma on tullut siten hyväksytyksi kaupunginhallituksen päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

 

 

Vaikutusten arviointi -

 

 

 

Liitteet

 

Kaupunginhallituksen esitys

Äänestys 1 / Ari Koskinen / s. 49

Äänestys 2 / Marja Berg / s. 58

Äänestys 3 / Marja Berg / s. 66

Äänestys 4 / Jaakko Kosunen / s. 72

Äänestys 5 / Laura Meriluoto / s. 81

Äänestys 6 / Harri Auvinen / s. 96