RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Elinvoimajaosto
Pöytäkirja 29.10.2026/Pykälä 60
Kuopion kaupungin ja Chernivtsin kaupungin (Ukraina) välisen yhteistyösopimuksen allekirjoittaminen
Elinvoimajaosto 29.10.2026 § 60
7539/04.04.02/2026
Valmistelijat / lisätiedot:
yhteyspäällikkö Hannele Räikkönen, puh. 044 718 2131
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus
strategia- ja viestintäjohtaja Kirsi Soininen
Elinvoimajaosto esittää kaupunginhallitukselle, että
a. Kuopion kaupunki allekirjoittaa yhteistyösopimuksen Chernivtsin kaupungin kanssa;
b. valtuuttaa kaupunginjohtajan allekirjoittamaan yhteistyösopimuksen.
Päätös
Merkitään, että yhteyspäällikkö Hannele Räikkönen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.
Elinvoimajaosto hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.
Selostus
Kuopio on tehnyt jo pidempään yhteistyötä – erityisesti Savonia-ammattikorkeakoulun kautta – länsi-ukrainalaisen n. 260 000 asukkaan yliopistokaupunki Chernivtsin kanssa. Viimeisten noin 18-24 kuukauden ajan on eri yhteyksissä keskusteltu yhteistyön vahvistamisesta kaupunkien välisellä yhteistyösopimuksella. Asiaa on edistetty erinäisissä tapaamisissa ja työpajoisssa sekä Savonian kautta että Kuopion kaupunkiorganisaatiossa.
Syksyn 2026 aikana sopimuspohja (kevyt ja ketterä sopimus raamittamaan yhteistyötä) on saatu valmiiksi. Valmistelua on johdettu Strategia ja viestintä -vastuualueelta käsin. Yhteisiksi teemoiksi on tunnistettu seuraavat:
• ilmastotoimet ja energiatehokkuus
• yritysyhteistyö ja investoinnit
• kokonaisturvallisuus
• nuoriso ja koulutus
• kulttuuri
• urheilu
• matkailu
• kaupunkien hallintojen välinen yhteistyö
Kaupunginjohtaja allekirjoittaa yhteistyösopimuksen. Tavoitteena on järjestää joulukuussa yhteinen allekirjoitustilaisuus Ukrainan suurlähetystössä Helsingissä. Allekirjoitustilaisuutta edeltää Chernivtsin kaupunginjohtajan vierailu Kuopioon.
Sopimuspohja on liitteenä.
Toimivallan peruste
Kuopion kaupungin hallintosääntö 27 § ja 28 §
Vaikutusten arviointi
Liitteenä.
Liitteet |
|