Dynasty tietopalvelu
Kuopion kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.03.2026/Pykälä 98


Kokousasian teksti

 

Kaupunginhallituksen muut asiat 30.3.2026

 

Kaupunginhallitus 30.03.2026 § 98  

23/00.01.02/2026 

 

 

Päätösehdotus

 

kaupunginjohtaja Soile Lahti

 

Kaupunginhallitus merkitsee muut asiat tiedoksi.

 

Päätös

 

Merkitään, että ennen pykälän käsittelyä pidettiin kokoustauko klo 16:24-16:30.

Merkittään, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tanja Airaksinen poistui kokouksesta pykälän käsittelyn aikana klo 17:05.

Merkitään, että kaupunginhallituksen jäsen Kari Korhonen poistui pykälän käsittelyn aikana klo 17:22.

Merkittään, että kaupunginhallituksen jäsen Nina Hakokivi poistui pykälän käsittelyn aikana klo 17:25.

Merkitään, että hankejohtaja Antti Niskanen, hankepäällikkö Jukka Eskelinen ja hankepäällikkö Retu Ylinen olivat kertomassa Savilahden uuden innovaatiokaupunginosan ja Neulamäen lähiöuudistuksen yhteisvaikuttavuuden hyödyntämisestä.

Merkitään, että opetusjohtaja Silja Silvennoinen ja hallintopäällikkö Maikki Rouvinen olivat kertomassa lukio-opetuksen ajankohtaisista asioista.

Kaupunginhallitus merkitsi muut asiat tiedoksi.

 

Vaikutusten arviointi

 

Päätösten vaikutusten ennakkoarviointia ei tehdä, kun kyseessä on tiedoksi merkittävä asia (KH 21.10.2024 § 293).