Dynasty tietopalvelu
Kuopion kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.03.2026/Pykälä 80


Kokousasian teksti

 

Kaupunginhallituksen muut asiat 16.3.2026

 

Kaupunginhallitus 16.03.2026 § 80  

23/00.01.02/2026 

 

 

Päätösehdotus

 

kaupunginjohtaja Soile Lahti

 

Kaupunginhallitus merkitsee muut asiat tiedoksi.

 

Päätös

 

Merkitään, että liikuntapaikkapalveluiden päällikkö Saku Kekäläinen, rakennuttajapäällikkö Marko Väätäinen, toimitilajohtaja Hannu Väänänen ja yritysasiantuntija Olli Kokander esittelivät Stadion -hankkeen ajankohtaisia asioita.

Merkitään, että pykälän käsittelyn aikana pidettiin kokoustauko klo 15:30-15:38.

Merkitään, että ympäristöjohtaja Tanja Ahonen oli kertomassa ympäristöterveydenhuollon ajankohtaisista asioista.

Merkitään, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aleksi Eskelinen kertoi luottamushenkilöiden pelisääntöjen valmistelusta.

Merkitään, että strategia- ja viestintäjohtaja Kirsi Soininen poistui pykälän käsittelyn aikana klo 16:48.

Kaupunginhallitus merkitsi muut asiat tiedoksi.

 

 

Vaikutusten arviointi

 

Päätösten vaikutusten ennakkoarviointia ei tehdä, kun kyseessä on tiedoksi merkittävä asia (KH 21.10.2024 § 293).