RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.03.2026/Pykälä 72
Kokousasian teksti
Kaupunginhallituksen muut asiat 9.3.2026
Kaupunginhallitus 09.03.2026 § 72
23/00.01.02/2026
Päätösehdotus
vs. kaupunginjohtaja Tero Oinonen
Kaupunginhallitus merkitsee muut asiat tiedoksi.
Päätös
Merkitään, että ennen pykälän käsittelyä pidettiin kokoustauko klo 15:58-16:04.
Merkitään, että kaupunkisuunnittelujohtaja Ilkka Laine oli kertomassa Pieni Neulamäki II kaavaa koskevasta hallinto-oikeuden päätöksestä.
Merkitään, että ympäristöjohtaja Tanja Ahonen oli kertomassa ympäristöterveydenhuollon ajankohtaisista asioista.
Kaupunginhallitus merkitsi muut asiat tiedoksi.
Vaikutusten arviointi
Päätösten vaikutusten ennakkoarviointia ei tehdä, kun kyseessä on tiedoksi merkittävä asia (KH 21.10.2024 § 293).