Dynasty tietopalvelu
Kuopion kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.02.2026/Pykälä 55


Kokousasian teksti

 

Kaupunginhallituksen muut asiat 23.2.2026

 

Kaupunginhallitus 23.02.2026 § 55  

23/00.01.02/2026 

 

 

Päätösehdotus

 

kaupunginjohtaja Soile Lahti

 

Kaupunginhallitus merkitsee muut asiat tiedoksi.

 

Päätös

 

Merkitään, että kaupunginvaltuuston II varapuheenjohtaja Harri Auvinen poistui pykälän käsittelyn aikana klo 15:28.

Merkitään, että yhteyspäällikkö Hannele Räikkönen oli esittelemässä kaupungin vaikuttamissuunnitelmaa.

Merkitään, että kokouksessa pidettiin tauko klo 15:28-15:34.

Merkitään, että talousjohtaja Marja-Leena Martikainen ja omistajaohjauspäällikkö Iiro Lyytinen olivat läsnä pykälän käsittelyn aikana.

Merkitään, että Itä-Suomen yliopiston rehtori Tapio Määttä ja hallituksen puheenjohtaja Siamäk Nahgian olivat kertomassa Itä-Suomen yliopiston ajankohtaisia kuulumisia.

Kaupunginhallitus merkitsi muut asiat tiedoksi.

 

Vaikutusten arviointi

 

Päätösten vaikutusten ennakkoarviointia ei tehdä, kun kyseessä on tiedoksi merkittävä asia (KH 21.10.2024 § 293).