RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.02.2026/Pykälä 53
Kaupunginvaltuuston päätösten 16.2.2026 täytäntöönpanot
Kaupunginhallitus 23.02.2026 § 53
4558/00.01.02/2025
Päätösehdotus
kaupunginjohtaja Soile Lahti
Kaupunginhallitus toteaa, että kaupunginvaltuuston 16.2.2026 tekemät päätökset ovat syntyneet lainmukaisessa järjestyksessä ja valtuuston toimivallan puitteissa ja ehdottaa, että ne saataisiin välittömästi panna täytäntöön, mikäli kysymys ei ole pöydälle pannuista asioista, tai sellaisista asioista, joissa täytäntöönpano tekisi mahdollisen valituksen mitättömäksi sekä viimeksi mainittujen asioiden osalta sen jälkeen, kun ne ovat saavuttaneet lainvoiman.
Päätös
Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.
Toimivallan peruste
Kuntalaki (410/2025) § 39
Vaikutusten arviointi
Päätösten vaikutusten ennakkoarviointia ei tehdä, kun kyseessä on toimeenpanoa koskeva asia (KH 21.10.2024 § 293).