RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 01.12.2025/Pykälä 382
Eronpyyntö kaupunginhallituksen jäsenyydestä
Kaupunginhallitus 01.12.2025 § 382
232/00.00.01/2025
Valmistelijat / lisätiedot:
hallintojohtaja Tero Oinonen, puh. 044 718 2021
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus
kaupunginjohtaja Soile Lahti
Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se
a. myöntää Saara Karkulahdelle eron kaupunginhallituksen jäsenyydestä 1.1.2026 alkaen
b. nimeää Saara Karkulahden tilalle uuden jäsenen 1.1.2026 alkaen jäljellä olevaksi toimikaudeksi
Päätös
Kaupunginhallituksen jäsen Saara Karkulahti ilmoitti esteellisyyden (osallisuusjäävi) ja poistui asian käsittelyn ajaksi klo 16.01-16.02.
Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.
Selostus
Saara Karkulahti (kesk.) on pyytänyt eroa kaupunginhallituksen jäsenyydestä 1.1.2026 alkaen luottamushenkilöpaikkojen uudelleenjärjestämisen vuoksi.
Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.
Toimivallan peruste
Kuntalaki (410/2015) § 70
Vaikutusten arviointi
Päätösten vaikutusten ennakkoarviointia ei tehdä, kun kyseessä on yksilöä koskeva asia (KH 21.10.2024 § 293).