RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Esityslista 19.11.2025/Asianro 4
Kuopion museokeskuksen kohteiden avoinnaolo vuonna 2026
Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 19.11.2025
8637/12.03.03/2025
Valmistelijat / lisätiedot:
hyvinvoinnin edistämisen johtaja Janne Hentunen, puh. 044 718 2502
museokeskuksen päällikkö Helka Väisänen puh. 044 718 2620
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus
apulaiskaupunginjohtaja SIV Pekka Vähäkangas
Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää, että:
a. Korttelimuseon viikoittaista avoinnaoloa supistetaan yhdellä päivällä vuonna 2026 tammi-huhtikuussa ja syys-marraskuussa siten, että kohde on avoinna yleisölle jaksoilla ma 5.1. – su 3.5. ja ma 31.8.–su 29.11. vain perjantaista sunnuntaihin klo 10–15. Supistuksessa on huomioitu vuonna 2025 tehty päätös sulkea Korttelimuseo kevät- ja syyskaudella tiistaisin ja keskiviikkoisin (Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 19.02.2025 § 13, 1449/12.03.03/2025.)
b. Lisäksi Korttelimuseo on avoinna Minna Canthin päivänä 19.3. sekä resurssien mukaisesti kevät- ja syyslomien aikaan.
c. Kuopion museo ja Kuopion taidemuseo KUMMA ovat avoinna keskiviikkoisin klo 11–18 vuonna 2026.
Päätös
Selostus
Museokeskuksen yleisötyön resurssi supistui palkkatukityöllistämisen muutosten vuoksi neljä henkilötyövuotta vuonna 2025. Muutosten vaikutuksia on pyritty huomioimaan vuodelle 2025 tehdyllä päätöksellä, jolla Korttelimuseon aukioloaikaa supistettiin (Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 19.11.2025, 8637/12.03.03/2025.). Kuitenkin vuoden 2025 aikana on huomattu, että toteutetut supistukset eivät ole olleet riittävä toimenpide. Yleisötyön henkilöstöresurssi ei riitä museokohteiden avoinnapitoon vuoden 2025 aukioloajoilla ja palvelukonseptilla, ja palveluita on sopeutettava alkaen siitä, että avoinnaoloaikoja edelleen sopeutetaan käytettävissä olevaan yleisötyön henkilöstöresurssiin.
Museokohteilla on erilaiset palvelukonseptit, yleisö- ja näyttelytilat sekä asiakasvolyymit. Kohteiden keskimääräiset asiakasmäärät 30.9.2025 mennessä: Kuopion museo 30,1 käyntiä/avoinnaolotunti, taidemuseo KUMMA 15,3 käyntiä/avoinnaolotunti ja Korttelimuseo 14,0 käyntiä/avoinnaolotunti. Keskiviikkoiltojen klo 18-19 kävijämäärät ovat olleet Kuopion museolla ja taidemuseolla huomattavasti em. keskimääriä alhaisemmat, Korttelimuseo ei ole ollut keskiviikkoiltaisin avoinna vuonna 2025.
J.V. Snellmanin kotimuseo on avoinna vain tilauksesta ryhmille sekä vuosittain J.V. Snellmanin päivänä. Korttelimuseossa asiakasvierailut painottuvat museokohteista selvimmin kesäaikaan sekä joulukuuhun. Kuitenkin etenkin näyttelytarjonta vaikuttaa siihen paljonko asiakkaita näiden aikojen ulkopuolella Korttelimuseossa vierailee.
Museokeskuksen päällikkö esittää, että Korttelimuseon viikoittaista avoinnaoloa supistetaan (vuoden 2025 supistusten lisäksi) yhdellä päivällä vuonna 2026 tammi-huhtikuussa ja syys-marraskuussa siten, että kohde on avoinna yleisölle jaksoilla ma 5.1. – su 3.5. ja ma 31.8.–su 29.11. vain perjantaista sunnuntaihin klo 10 – 15. Pidemmät avoinnaolot ti-su järjestetään kesä- ja joulukausilla mikäli kaupungin kesäharjoitteluresurssi pysyy vuoden 2025 tasolla. Lisäksi Korttelimuseo on avoinna Minna Canthin päivänä 19.3. sekä resurssien mukaisesti kevät- ja syyslomien aikaan. Mikäli sopeutusta kohdennettaisiin vielä nykyistäkin enemmän Korttelimuseoon, esimerkiksi perjantain sulkemisella, koululaisten ja varhaiskasvatuksen käynnit estyisivät kohteesta lähestulkoon kokonaan.
Museopalveluissa on valmisteltu sopeutustoimena lisäksi seuraavaa muutosta museokohteiden avoinnaoloon: Kuopion museon ja taidemuseo KUMMAn avoinnaoloajat priorisoidaan ja sopeutus kohdennetaan ainoastaan keskiviikkoihin, joissa siirrytään yhteen työvuoroon. Kuopion museo ja Kuopion taidemuseo KUMMA ovat avoinna keskiviikkoisin klo 11-18 vuonna 2026. Koulujen ja päiväkotien vierailuja keskitetään näissä kohteissa tiistai- torstai- ja perjantaiaamuihin.
Kevään 2026 aikana museokeskuksessa arvioidaan yleisötyön henkilöstöresurssin riittävyyttä näillä aukioloajoilla sekä mahdollisia vaikutuksia työhyvinvointiin ja tehtäväkohtaisiin työn painotuksiin.
Toimivallan peruste
Kuopion kaupungin hallintosääntö § 30.
Vaikutusten arviointi
Liitteenä
Liitteet |
|