Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 01.09.2025/Pykälä 53



 

Kuopion laaja hyvinvointikertomus ja -suunnitelma 2026 - 2030

 

Kaupunginvaltuusto 01.09.2025 § 53  

4874/00.01.02/2025 

 

 

Päätösehdotus

 

Kaupunginhallitus

 

Kaupunginvaltuusto merkitsee laajan hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman 2026-2030 hyvinvointikertomusosan tiedoksi.

 

Päätös

 

Käydyn keskustelun aikana kaupunginvaltuutettu Karoliina Kurkinen ehdotti, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tanja Airaksinen totesi, että valtuutettu Kurkisen palautusehdotusta ei kannatettu, joten ehdotus raukeaa.

Kaupunginvaltuusto päätti merkitä laajan hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman 2026-2030 hyvinvointikertomusosan tiedoksi.

Kaupunginvaltuusto totesi, että kaupunginhallituksen pohjaehdotukseen on tehty hallintolain mukaisia kirjoitusvirheen korjauksia.

 

 

 

Liitteet

 

Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma_2026-2030

Vaikutusten ennakkoarviointi hyvinvointikertomus ja -suunnitelma

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 23.06.2025 § 209 

 

 

Valmistelijat / lisätiedot:

kansalaistoiminnan palveluiden päällikkö Kati Vähäsarja

puh. 044 718 2513

etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus

 

vs. kaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kaupunginhallitus merkitsee hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman tiedoksi ja saattaa sen edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

 

Päätös

 

Merkitään, että kansalaistoiminnan palveluiden päällikkö Kati Vähäsarja oli läsnä pykälässä esittelemässä asiaa ja hän poistui kokouksesta asian esittelyn jälkeen.

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

Selostus

 

Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (621/2021) velvoittaa kuntia valmistelemaan laajan hyvinvointikertomus ja -suunnitelman kerran valtuustokaudessa ja raportoimaan valtuustolle vuosittain kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä. Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma toimii ennen kaikkea johtamisen työvälineenä, poliittisen päätöksenteon tukena sekä strategiatyön suunnittelun ja toimeenpanon perustana.

 

Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma sisältää: 1) hyvinvointikertomusosan, eli katsauksen kuntalaisten hyvinvointiin ja siihen vaikuttaviin tekijöihin sekä kuvauksen toteutuneesta hyvinvoinnin edistämistoiminnasta 2) suunnitelman kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Kuopion laajan hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman (2026–2030) valmistelu on aloitettu loppuvuodesta 2024. Valmisteluun on osallistunut Kuopion kaupungin hyvinvointiryhmä ja toimeenpaneva hyvinvointiryhmä osallistaen eri toimijoita ja sidosryhmiä. Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma toimii Hyvinvoiva Kuopio ohjelman toimeenpanon arviointina. Kertomus ja suunnitelman Tietoa hyvinvointityöstä osiossa on käsitelty tarkemmin hyvinvointityön taustaa.

 

Osaksi Kuopion laajaa hyvinvointikertomusta ja -suunnitelmaa kytkeytyvät myös muut hyvinvoinnin edistämisen lakisääteiset suunnitelmat. Näitä ovat lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma, jota ohjaavat Lastensuojelulaki (417/2007) ja Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013), ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma, jota ohjaa Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012), sekä ehkäisevän päihdetyön suunnitelma, jota ohjaa Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä (523/2015). Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma pitävät sisällään myös arjen turvallisuutta käsitteleviä osioita. Tämän osalta laadinnassa on huomioitu Sisäministeriön ohjeistus ”Turvallisuutta kaikkialla – paikallisen ja alueellisen turvallisuussuunnitelman kansalliset linjaukset”. Kuopion hyvinvointikertomus ja -suunnitelman kertomusosa vuosille 2026–2030 on toteutettu Power BI ohjelmalla ja on ensisijaisesti sähköisesti käytettävä aineisto. Sähköinen aineisto antaa mahdollisuuden valita tarkasteltavia muuttujia haluamallaan valinnalla. Liitteenä PDF-versio (PDF-versiossa ei pääse tekemään valintoja tarkasteltavasta sisällöstä) Tässä kokouksessa esitellään Kuopion laajan vuosien 2026-2030 hyvinvointikertomus ja -suunnitelman osa I, nykytilan arviointi. Suunnitelman osa II, hyvinvointisuunnitelma valmistuu syksyn 2026 aikana. Hyvinvointikertomus on laadittu suomenkielen lisäksi ensimmäistä kertaa myös englanniksi.

 

Kertomusta suositellaan tarkasteltavan sähköisen alustan kautta;

 

Kuopion hyvinvointikertomus, suomi

 

Toimivallan peruste

 

Kuopion kaupungin hallintosääntö 35 §

 

Vaikutusten arviointi

 

Liitteenä