RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.01.2025/Pykälä 29
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Perusturva- ja terveyslautakunnan toimintakertomus vuodelta 2024
Kaupunginhallitus 27.01.2025 § 29
8520/00.01.03/2024
Valmistelijat / lisätiedot:
henkilöstö- ja hallintopäällikkö Pekka Savolainen
puh. 044 718 4101
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus kaupunginjohtaja Soile Lahti
Kaupunginhallitus merkitsee perusturva- ja terveyslautakunnan toimintakertomuksen vuodelta 2024 tiedoksi.
Päätös Merkitään, että henkilöstö- ja hallintopäällikkö Pekka Savolainen oli läsnä pykälässä esittelemässä asiaa ja hän poistui kokouksesta asian esittelyn jälkeen.
Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.
Vaikutusten arviointi Päätösten vaikutusten ennakkoarviointia ei tehdä, kun kyseessä on tiedoksi merkittävä asia (KH 21.10.2024 § 293).
Liitteet |
|
Päätöshistoria
Perusturva- ja terveyslautakunta 14.01.2025 § 3
Valmistelijat / lisätiedot:
henkilöstö- ja hallintopäällikkö Pekka Savolainen, puh. 044 718 4101
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus apulaiskaupunginjohtaja HEP KOP Pekka Vähäkangas
Perusturva- ja terveyslautakunta keskustelee toimintakertomuksen sisällöstä ja valmistelee sekä päättää kokouksessaan edelleen kaupunginhallitukselle annettavan Perusturva- ja terveyslautakunnan raportin/toimintakertomuksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Selostus Perusturva- ja terveyslautakunta on aiemmin toiminut Kuopion kaupungin Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden toiminnasta vastaavana toimielimenä. Vuoden 2023 Pohjois-Savon hyvinvointialueen aloitettua palvelutuotannon ovat lautakunnan tehtävät muuttuneet ja lautakunnan uudet tehtävät on määritelty Kuopion kaupungin hallintosäännössä.
Hallintosäännön luvussa 5 Toimielinten ja luottamushenkilöiden tehtävät sekä toimivallan jako, perusturva- ja terveyslautakunnan tehtävät ovat, mikäli tehtävää ei ole annettu kunnan muun toimielimen tehtäväksi (kv. 28.11.2022) 1.1.2023 lukien,
1. huolehtia hyvinvointialueuudistuksen toteutuksen seurannasta
2. arvioida hyvinvointialueuudistuksen toteutumista kuntalaisten näkökulmasta
3. huolehtia yhdyspinta- ja kumppanuustehtävistä hyvinvointialueen kanssa
4. edellä mainitussa tarkoituksessa antaa lausuntoja, tehdä aloitteita ja esittää kannanottoja.
Perusturva- ja terveyslautakunta kokoontui vuoden 2024 aikana yhteensä seitsemän (7) kertaa. Lautakunnan toimintakaudesta laaditaan kaupunginhallitukselle selvitys, jossa kuvataan toimikauden aikana tehdyt huomiot sekä mahdolliset kannanotot hyvinvointialueen tuottamiin palveluihin.
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |