Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.12.2024/Pykälä 357



 

Kuntarahahakemus / Vesiosaamisen temaattinen vetovastuuhanke (Veto) -hanke (Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 ohjelma/Kestävä kaupunkikehittäminen)

 

Kaupunginhallitus 02.12.2024 § 357  

7526/00.01.05/2024  

 

 Valmistelijat / lisätiedot:

 innovaatiopäällikkö Arto Holopainen, puh. 045 139 3996

  yhteyspäällikkö Anu Häiväläinen, puh. 044 718 2036  

etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus kaupunginjohtaja Soile Lahti

 

 Kaupunginhallitus päättää rahoittaa enintään 13,81% osuudella Vesiosaamisen temaattinen vetovastuuhanke (Veto) -ryhmähankkeen Savonia-ammattikorkeakoulun osahanketta siten, että rahoitussumma on enintään 30 000 euroa.

 

Päätös Merkitään, että kaupunginvaltuuston II varapuheenjohtaja Harri Auvinen totesi esteellisyyden (palvelussuhdejäävi) ja poistui asian käsittelyn ajaksi.

Merkitään, että innovaatiopäällikkö Arto Holopainen oli läsnä pykälässä vastaamassa kysymyksiin ja hän poistui kokouksesta ennen pykälän päätöskäsittelyä.

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

Selostus Kuopion kaupunki on sitoutunut toteuttamaan Kuopion kaupungin ja valtion välistä innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimusta (Kuopion kaupunginhallitus 25.1.2021 § 49). Ekosysteemisopimus toteuttaa erityisesti Kuopion kaupungin strategian elinvoimainen ja kasvava päämäärää. Ekosysteemisopimuksen toisena painopistealueena on vesiosaaminen, jota esitetty hanke toteuttaa.

 

 Savonia-ammattikorkeakoulu hakee Kuopion kaupungilta kuntarahoitusta ”Vesiosaamisen temaattinen vetovastuuhanke (Veto)” –ryhmähankkeen omaan päähankkeeseensa. Hankkeen suunniteltu toteutusaika on 1.1.2025 - 31.12.2026.

 

 Työ- ja elinkeinoministeriö (päätös TEM/2024/8) on myöntänyt Pirkanmaan liitolle yhteensä 2 000 000 euroa EAKR/kestävä kaupunkikehittäminen -määrärahaa (Osaava Suomi 2021–2027 ohjelma), mikä on kohdennettu valtion ja kaupunkien välisten innovaatioekosysteemisopimuksien temaattisten hankkeiden toteutukseen. Hankkeeseen on haettu ko. rahoitusta 2.4. – 6.5.2024 avoinna olleesta Vetovastuuteemat 2024 -hankehausta.

 

 Suomen vesialan kansainvälinen strategia asettaa päämääräkseen vastuullisen ja oikeudenmukaisen vesiturvallisuuden rakentamisen. Strategiassa peräänkuulutetaan toimialat ylittävää ja läheiseen yhteistyöhön perustuvaa lähestymistapaa kestävään vesivarojen hallintaan. Hankkeen tavoitteena on tehostaa vesialan vahvojen alueellisten kehittäjäekosysteemien välistä innovaatiotoimintaa sekä edistetään digitalisuuden hyödyntämistä TKI-toiminnan vauhdittajana. Lisäksi hankkeessa kehitetään kansallista koordinoitua yhteistyötä sekä älykästä erikoistumista alan haasteiden ratkaisemiseksi tehostaen samalla olemassa olevien alueellisten kokeilualustojen ja osaamisen mahdollisimman monipuolista hyödyntämistä yhteiskehittämisen keinoin. Hanke pyrkii myös edesauttamaan vesialan toimijoiden kansainvälistymistä ja markkinoille pääsyä yritysten ajankohtaiset tarpeet huomioiden.

 

 Hankkeella pyritään konkreettisesti edistämään ekosysteemisopimuspaikkakuntien yhteistoimintaa ja verkottumista sekä kansallisesti että kansainvälisesti erityisesti niiden seutukuntien osalta, jotka ovat määritelleet vesiosaamisen ja siihen suoraan liitoksissa olevat kehittämisteemat omien ekosysteemisopimustensa painopistealoiksi. Hanke nivoo yhteen kolme seutukuntaa; Kuopion (Pohjois-Savo), Oulun (Pohjois-Pohjanmaa) sekä Kajaanin (Kainuu). Lisäksi Mikkelin seutu (Etelä-Savo) osallistuu hankkeen piirissä tehtävään yhteistyön kehittämiseen erillisten hankkeiden resurssein. Hankkeessa Savonia toimii päätoteuttajana ja kansallisen teemavastuun koordinoijana.

 

 Hankkeen erityisiä kehittämisteemoja ovat:

-          Vesialan alueellisten kehittäjäekosysteemien välisen innovaatiotoiminnan tehostaminen ja koordinoidun yhteistyön kehittäminen.

-          Digitaalisuuden hyödyntäminen TKI-toiminnan vauhdittajana.

-          Vesialan kansainvälistymisen ja kansainvälisen näkyvyyden lisääminen yritysten tarpeet huomioiden

 

 Lisäksi hanke edistää vesiturvallisuuden ja siten kokonaisturvallisuuden kehittymistä kaupunkikehityksessä.

 

 Kansallinen ekosysteemisopimuksia ohjaava ohjausryhmä on valinnut rahoitettavat vetovastuuhankkeet kesäkuun 2024 kokouksessaan, jossa käsittelyssä olevaa hanketta puollettiin rahoitettavaksi. Kaupungin myönteinen päätös rahoituksesta on oleellinen hankkeen toteutumisen kannalta, koska työ- ja elinkeinoministeriö edellyttää hankkeilta kaupunkien osallistumista sekä sisällöllisesti, että rahoituksellisesti. Ryhmähankkeen osatoteuttajan toimii Oulun yliopisto, jonka mahdollisesta kuntarahoituksesta vastaa osatoteuttajan ekosysteemisopimuskaupunki. Lisäksi hankkeen yhteistyötahona toimii Mikkelin Blue Economy -osaamiskeskus.

 

 Ryhmähankkeen kokonaiskustannukset ovat 424 464€, josta EU+valtio -rahoituksen osuus on 73,86 %. Savonia-ammattikorkeakoulun osahankkeen kokonaiskustannukset ovat 217 188€, josta haettu Kuopion kuntarahoitus on enintään 30 000€ (13,81%), Savonian omarahoitus 27 744€ (12,77%) ja EU+valtio 159 444€ (73,41%). Rahoitukseen on varauduttu yleishallinnon talousarvioesityksessä vuodelle 2025. Rahoitus maksetaan yleishallinnon Kuopion ekosysteemisopimukselle varatusta määrärahasta, ja sen maksaminen edellyttää hyväksyttyä raportointia hankkeelta. Hankkeen seurantaryhmänä toimii kaupungin asettama ekosysteemisopimuksen johtoryhmä. Kuopion kaupungilla on mahdollisuus perääntyä hankkeen osarahoitusvastuusta, jos hanke ei etene suunnitellusti.

 

Vaikutusten arviointi liitteenä

 

 

Liitteet

 

EURA2021-Kestävän kaupunkikehittämisen haku - Vetovastuuteemat 2024

Vaikutusten arviointi: vesiosaamisen temaattinen vetovastuuhanke (Veto) -hanke