RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 18.12.2024/Pykälä 241
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Puutavaran myynnin kilpailuttaminen
Kaupunkirakennelautakunta 18.12.2024 § 241
8376/02.09.00/2024
Valmistelijat / lisätiedot:
kaupunginmetsänhoitaja Heikki Soininen, puh. 044 718 5269
kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy, puh. 044 718 5505
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus apulaiskaupunginjohtaja KYP Jari Kyllönen
Kaupunkirakennelautakunta päättää myydä jätettyjen tarjousten perusteella kuitupuun Stora Enso Oyj:lle ja tukkipuut Keitele Forest Oyj:lle. Lisäksi kaupunkirakennelautakunta valtuuttaa kaupunginmetsänhoitajan allekirjoittamaan em. puukauppoja koskevat kauppakirjat.
Päätös Merkitään, että kaupunginmetsänhoitaja saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn ajaksi.
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Selostus Kuopion kaupungin puukauppasopimus tukki- ja kuitupuun osalta päättyy joulukuun lopussa. Uusi puukauppasopimus on tarkoitus tehdä ajalle tammikuu 2025 – kesäkuu 2025.
Kuitupuun osalta hinta on laskenut aiempaan puukauppasopimukseen verrattuna mm. runsaan tarjonnan takia. Tukkipuun osalta hinta on pysynyt samalla tasolla aiempaan puukauppasopimukseen verrattuna, vaikka sahapuumarkkinoilla on tapahtunut heilahtelua. Tukki- ja kuitupuusta on pyydetty erilliset tarjoukset. Tukki- ja kuitupuun osalta tarjoukset on pyydetty toimituskauppana tehtaalle tai junaan. Erillisillä tarjouspyynnöillä puutavaraerät pystytään kohdentamaan tarkemmin niitä tarvitseville puutavarayhtiöille.
Tukkipuun arvioitu myyntimäärä on noin 3900 m3 ja kuitupuun myyntimäärä on noin 7 500 m3. Tarjoukset pyydettiin potentiaalisilta ostajilta Pohjois-Savon alueella. Tarjouspyynnöt ovat kokousasian asiakirjoissa.
Kuitupuun osalta tarjoukset saatiin Stora Enso Oyj:ltä ja Kuopion Energia Oy:ltä. Parhaan tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen kuitupuusta teki Stora Enso Oyj 413 881,16 € alv 0 %. Kuitupuun hinta on laskenut edellisestä sopimuksesta 4,7 %.
Tukkipuun osalta tarjous saatiin Stora Enso Oyj:ltä, Keitele Forest Oy:ltä ja Versowood Oyj:lta. Versowood Oyj:n tarjous ei ollut tarjouspyynnön mukainen. Parhaan tarjouksen teki Keitele Forest Oyj. Tarjoushinta tukkipuusta oli 302 433,47 € alv 0 %. Tukin hinta on pysynyt samalla tasolla edelliseen sopimukseen verrattuna.
Tukki- ja kuitupuusta saatava toimitushinta ilman puutavaran kuljetuskustannuksia on yhteensä noin 716 315 € (alv 0 %).
Lautakunnan jäsenille on toimitettu hintojen vertailulaskelmat ja lisäksi heillä on mahdollisuus tutustua tarjouksiin (salaisia asiakirjoja / yksityinen liikesalaisuus).
Vaikutusten arviointi Hyvällä ja kestävällä metsänhoidolla hakkuutulot pysyvät tasaisena ja metsäluonnon monimuotoisuus pysytytään turvaamaan. Hyvällä metsänhoidolla on myönteinen vaikutus ilmastonmuutokseen, metsät sitovat hiiltä ja toimivat hiilinieluina. Kohdennetulla puutavaran kilpailutuksella ohjataan puun käyttöä korvaamaan fossiilisia polttoaineita ja suuremman hiilijalanjäljen materiaaleja mm. rakennusteollisuudessa. Metsien hoidossa työllistetään yrittäjiä ympärivuotisesti ja tehdään yhteistyötä myös oppilaitosten kanssa.
Monimuotoiset metsät palvelevat virksityskäyttötarkoituksessa parantaen ihmisten luontokokemuksia ja hyvinvointia.
Liitteet |
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |