Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.09.2024/Pykälä 257


 

Kaupunginhallituksen tiedonantoja 16.9.2024

 

Kaupunginhallitus 16.09.2024 § 257  

4/00.01.01/2024  

 

 

 

Päätösehdotus kaupunginjohtaja Soile Lahti

 

 Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksiantoasiat tiedoksi ja päättää, että pöytäkirjoissa olevia päätöksiä ei oteta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

Päätös Merkitään, että kaupunginhallituksen I varapuheenjohtaja Ari Koskinen ilmoitti esteellisyyden (osallisuusjäävi) ja poistui asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

Selostus Kh:lle saapuneet kirjeet yms.:

 

720/2022 Terveyden ja hyvinvointilaitoksen (THL) päätös 12.8.2024 (THL/1496/9.10.03/2015): Pohjois-Savon sovittelutoimiston vuoden 2023 valtionkorvauksen käsittely.

 

7043/2023 Itä-Suomen aluehallintoviraston päätös 4.9.2024 (ISAVI/11388/2022): Sibelco Nordic Oy Ab:n Nilsiän tehtaan toiminnan olennainen muuttaminen

                                                         ja toiminnan aloittamislupa, Kuopio.
 

4/2024 Pöytäkirjanote Savon koulutuskuntayhtymän hallituksen kokouksen pöytäkirjasta 6.9.2024 § 79: Kuntayhtymän puolivuosikatsaus 30.6.2024. Jälj. talous -ja omistajaohjaus.

 

4/2024 Savon koulutuskuntayhtymän hallituksen kokouksen 6.9.2024 pöytäkirja.

 

6065/2024 Juankosken Pitäjäraadin kannanotto 4.9.2024 koskien Mäntytien leikkikenttää Juankoskella. Kannanotto on lähetetty käsiteltäväksi kaupunkiympäristön palvelualueelle.

 

 Myönnetyt poissaolot:

-          kaupunginhallituksen I varapuheenjohtaja 11. - 20.10.2024,
20.12.2024 - 31.1.2025

 

 Seuraavien kokousten pöytäkirjat:

- kaupungin yhteistyötoimikunta 5.9.2024

 

 

 

Vaikutusten arviointi -

 

 

Liitteet

 

Elinvoima- ja konsernipalvelujen viranhaltijoiden päätökset ajalta 4.-10.9.2024