RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 09.12.2024/Pykälä 111
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Omistajaohjauksen muut asiat
Omistajaohjausjaosto 09.12.2024 § 111
693/00.01.02/2024
Päätösehdotus kaupunginjohtaja Soile Lahti
Omistajaohjausjaosto merkitsee muut asiat tiedoksi.
Päätös Merkitään, että kulttuurihistoriallisen museon johtaja Helka Väisänen oli asiakohdan 2 osalta läsnä esittelemässä asiaa ja hän poistui kokouksesta pykälän käsittelyn jälkeen.
Omistajaohjausjaostolle esiteltiin seuraavia ajankohtaisia asioita.
1. Kaupungin ja hyvinvointialueen omistajaohjaustapaamisessa 4.12.2024 keskustellut ja esille nousseet asiat
2. Riuttalan talonpoikaiskulttuurin suojelusäätiön tilanne
3. Hallituspaikat tytäryhtiöissä ja muissa yhtiössä
Omistajaohjausjaosto merkitsi muut asiat ja niistä käydyn keskustelun tiedoksi.
Selostus Muut omistajaohjausjaoston ajankohtaiset asiat ja jäsenten esille ottamat asiat.
Liitteet |
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |