Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 25.11.2024/Pykälä 96


7043/2024 Kuopion kaupungin konserniohje 1.1.2025

 

Konserniohjeen päivitys

 

Omistajaohjausjaosto 25.11.2024 § 96  

7043/00.01.01/2024  

 

  Valmistelijat / lisätiedot:

 konserniohjauspäällikkö Iiro Lyytinen, puh. 044 718 2156

  etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus kaupunginjohtaja Soile Lahti

 

 Omistajaohjausjaosto hyväksyy konserniohjeen ja esittää sitä edelleen kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Talous- ja omistajaohjausyksikkö valtuutetaan tekemään ohjeeseen tarvittavat täydennykset ja tarkennukset, jotka eivät olennaisilta osin muuta ohjeen keskeistä sisältöä.

 

Päätös Merkitään, että jäsen Minna Reijonen totesi esteellisyyden (yhteisöjäävi) ja poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi.

Ohjeen 6.1 luvun viimeisen kappale muutettiin kuulumaan: ”Pääsääntöisesti hallituksen jäsen voi toimia samanaikaisesti korkeintaan kolmessa kaupungin yhtiön hallituksessa. Suositeltavaa on, että saman yhtiön hallituksessa toimittaisiin yhtäjaksoisesti enintään kahdeksan vuoden ajan.”

Muilta osin omistajaohjausjaosto hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

Liitteet

 

7043/2024 Kuopion kaupungin konserniohje 1.1.2025

 

Omistajaohjausjaosto 23.10.2024 § 84 

 

 

 Valmistelijat / lisätiedot:

 konserniohjauspäällikkö Iiro Lyytinen, puh. 044 718 2156

 etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus kaupunginjohtaja Soile Lahti

 

 Omistajaohjausjaosto hyväksyy konserniohjeen ja esittää sitä edelleen kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Talous- ja omistajaohjausyksikkö valtuutetaan tekemään ohjeeseen tarvittavat täydennykset ja tarkennukset, jotka eivät olennaisilta osin muuta ohjeen keskeistä sisältöä.

 

Päätös Omistajaohjausjaosto päätti pyytää konserniohjeesta kommentit valtuustoryhmiltä ennen päätöksen tekemistä. Käsittelyä jatketaan omistajaohjausjaoston kokouksessa 25.11.

 

Selostus Konserniohje on edellisen kerran päivitetty vuonna 2019 samassa yhteydessä omistajapoliittisten linjausten kanssa.

 

 Konserniohjeen valmistelussa tytäryhteisöiltä on pyydetty kommentit päivitystarpeista nykyiseen konserniohjeeseen ja ne on huomioitu ohjetta päivitettäessä.

 

 Liitteenä on ehdotus uudeksi konserniohjeeksi.

 

 

Liitteet