RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 23.10.2024/Pykälä 84
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Konserniohjeen päivitys
Omistajaohjausjaosto 23.10.2024 § 84
7043/00.01.01/2024
Valmistelijat / lisätiedot:
konserniohjauspäällikkö Iiro Lyytinen, puh. 044 718 2156
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus kaupunginjohtaja Soile Lahti
Omistajaohjausjaosto hyväksyy konserniohjeen ja esittää sitä edelleen kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Talous- ja omistajaohjausyksikkö valtuutetaan tekemään ohjeeseen tarvittavat täydennykset ja tarkennukset, jotka eivät olennaisilta osin muuta ohjeen keskeistä sisältöä.
Päätös Omistajaohjausjaosto päätti pyytää konserniohjeesta kommentit valtuustoryhmiltä ennen päätöksen tekemistä. Käsittelyä jatketaan omistajaohjausjaoston kokouksessa 25.11.
Selostus Konserniohje on edellisen kerran päivitetty vuonna 2019 samassa yhteydessä omistajapoliittisten linjausten kanssa.
Konserniohjeen valmistelussa tytäryhteisöiltä on pyydetty kommentit päivitystarpeista nykyiseen konserniohjeeseen ja ne on huomioitu ohjetta päivitettäessä.
Liitteenä on ehdotus uudeksi konserniohjeeksi.
Liitteet |
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |