Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.09.2024/Pykälä 247



 

Hankehakemus / Kokonaisturvallisuuden osaamiskeskus (Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 ohjelma/Kestävä kaupunkikehittäminen)

 

Kaupunginhallitus 09.09.2024 § 247  

3295/00.01.05/2024  

 

 Valmistelijat / lisätiedot:

 

 kehittämispäällikkö Raija Kovanen, puh. 044 718 2131

  yritysasiantuntija Maarit Manninen, puh. 044 718 2087

  

etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus kaupunginjohtaja Soile Lahti

 

 Kaupunginhallitus päättää rahoittaa enintään 30% osuudella Kokonaisturvallisuuden osaamiskeskus -hanketta siten, että rahoitussumma on enintään 199 825 euroa.

 

Päätös Merkitään, että valtuuston II varapuheenjohtaja Harri Auvinen totesi esteellisyyden (palvelussuhde-/toimeksiantojäävi) ja poistui asian käsittelyn ajaksi.

Merkitään, että kehittämispäällikkö Raija Kovanen oli läsnä pykälässä vastaamassa kysymyksiin ja hän poistui kokouksesta ennen pykälän päätöskäsittelyä.

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

Selostus Savonia-ammattikorkeakoulu ja Kuopion kaupunki ovat jättäneet hankehakemuksen ”Kokonaisturvallisuuden osaamiskeskus” –ryhmähankkeeseen. Hankkeen suunniteltu toteutusaika on 1.10.2024 - 30.9.2026. Kuopion kaupunki on hankkeen osatoteuttajana ja vastaa kaupunkikehitysalustojen ja omien verkostojensa tarjoamisesta sekä yritysrajapintatoiminnoista hankkeessa. Hankkeen toteutukseen osallistuvat elinvoima- ja konsernipalvelujen palvelualueelta strategian ja kehittämisen vastuualue (kehittämisasiantuntija tehtävä) sekä yrityspalvelu/Business Kuopio (yritysasiantuntijan tehtävä).

 

 Työ- ja elinkeinoministeriö (päätös  TEM/2023/25 ja TEM/2024/8) on myöntänyt Pohjois-Savon liitolle yhteensä 900 000 euroa EAKR/kestävä kaupunkikehittäminen -määrärahaa (Osaava Suomi 2021–2027 ohjelma), mikä on kohdennettu valtion ja Kuopion kaupungin innovaatioekosysteemisopimuksen toteutukseen. Kokonaisturvallisuuden osaamiskeskus-hankkeeseen on haettu rahoitusta kestävän kaupunkikehittämisen määrärahasta 1.3. – 30.4.2024 avoinna olleesta Kuopion ekosysteemisopimuksen hankehausta.

 

 Kaupunginjohtajan johtoryhmä on puoltanut ryhmähankkeen hakemista kokouksessaan 29.4.2024. Paikallinen ekosysteemisopimuksen arviointiryhmä on käsitellyt ryhmähanketta 13.6.2024 ja esittänyt hanketta rahoitettavaksi. Hanke sai arvioinnissa 32/42 pistettä. Arvioinnin mukaan hanke toteuttaa ekosysteemisopimuksen kestävän kaupunki-kehittämisen kaupunkilähtöisyyttä erinomaisesti huomioiden strategiset painopisteet läpileikkaavasti sekä tunnistaa uusien liiketoimintaympäristöjen mahdollisuudet eri alojen rajapin-noilla.

 

 Hankkeen keskeinen sisältö ja toimenpiteet:

 

 Kokonaisturvallisuus on nostettu valtion toimesta aluekehitystavoitteiden keskeiseksi uudeksi teemaksi. Hankkeen tavoitteena on tukea kaupungin innovaatiovetoista kasvua, kilpailukykyä, elinvoimaa, työllisyyttä ja kansainvälistymistä kokonaisturvallisuuden alueella. Hanke on kiinteä osa Kuopion innovaatiotoiminnan ekosysteemin kehittämistyötä.

 

 Kaupungit tarvitsevat uusia ratkaisuja tulevaisuuden globaaleihin turvallisuushaasteisiin vastaamiseen. On tarve ennakoida muutoksia, vahvistaa toimintojen resilienssiä sekä tukea asukkaiden kriisinkestävyyttä. Hankkeessa mm. järjestetään monialaisia yhteiskehittämisen työpajoja ja kokeilutoimintaa kaupunki- ja maaseutualueella varautumisen vahvistamiseksi ja uusien toimintatapojen tunnistamiseksi, ja tuotoksia hyödynnetään perustettavan osaamiskeskuksen toimintamallin kehittämisessä. Hankkeen toimenpiteillä konkretisoidaan innovaatioekosysteemeille kokonaisturvallisuuden avaamia liiketoimintamahdollisuuksia kansallisesti ja kansainvälisesti sekä kehitytään turvallisuusuhkien ennakoinnissa.

 

 Hankkeessa luodaan toimintamalli käynnistää Kuopiossa kansallinen kokonaisturvallisuuden osaamiskeskus. Kuopion alueelle on rakentunut 2000-luvulla laajaa osaamis-, tki- ja yrityspohjaa sekä kehitysalustoja kokonaisturvallisuuden ja huoltovarmuushaasteiden taklaamiseksi ja alueen elinvoiman vahvistamiseksi. Tavoitteena on kehittää Kokonaisturvallisuuden osaamiskeskuksen toimintamalli toimijoineen ja palveluineen, jotta alueella olevaa kokonaisturvallisuuden osaamista voidaan tuotteistaa ja välittää ratkaisuja kansalliselle tasolle sekä toimia myös globaaleissa verkostoissa. Toimintamallin kehittäminen edellyttää tiivistä verkostoyhteistyötä alueella, kansallisesti ja kansainvälisesti. Keskeinen yhteistyökumppani on mm. Pohjois-Savon kokonaisturvallisuuden klusterihanke, jossa luodaan paitsi maakunnallista myös itäsuomalaista yhteistyöpohjaa. Alueella on käynnissä lukuisia muitakin kokonaisturvallisuuteen kytkeytyviä kehittämishankkeita mm. ilmasto-, vesi- ja ruokaturvallisuuteen liittyen, joista on saatavissa tuoretta tietoutta kehittämisen pohjaksi.

 

 Koko hankeen tuloksena on edistetty liiketoimintamahdollisuuksia ja tki-toimintaa, kuvattu uusia kestävän kaupunkikehityksen ratkaisuja sekä tuotettu kokonaisturvallisuuden osaamiskeskuksen toimintamalliehdotus sisältöineen ja luotu jatkokehittämisen tiekartta sekä ehdotukset jatkohankkeista.

 

 Kuopion kaupunki on keskeisesti mukana alueellisen innovaatioekosysteemin kehittämisessä. Kuopion kaupunki tuo hankkeeseen kuntakentän tuntemuksen, omat kansalliset ja kansainväliset verkostot sekä vahvan alueen elinkeinoelämän tuntemuksen ja yritysverkostot.

 

 Hanke toteutetaan viiden työpaketin (TP) avulla, joista Kuopion vetovastuulla ovat TP 1 ja TP 3.

-          TP 1: Kokonaisturvallisuuteen liittyvien tki- ja liiketoimintamahdollisuuksien edistäminen

-          TP 2: Osaamiskeskuksen toimintamallin luominen ja kokonaisturvallisuustyö kaupunki- ja aluekehityksessä

-          TP 3: Kestävän kaupunkikehityksen ratkaisut ja kokeilut

-          TP 4: Saavutettavan viestinnän kehittäminen

-          TP 5: Hankehallinnointi

 

 Koko ryhmähankkeen yhteenlasketut kokonaiskustannukset ovat arviolta 666 388 euroa, missä Savonian osuus on 367 098 euroa ja Kuopion kaupungin 299 290 euroa. Ryhmähankkeelle haetaan 60 %:n EAKR-tukea yhteensä 399 833 euroa. Kuopion kuntarahoitus on enintään 199 825 (30%) ryhmähankkeen kokonaisbudjetista, joka katetaan yleishallinnon ekosysteemisopimukselle varatusta määrärahasta. Kuopion rahoitussumma on enintään 199 825 euroa, jakautuen hankkeen toteuttajien kesken oheisen rahoitustaulukon mukaisesti (Savonia-amk:n osahanke 80 109€ ja Kuopion kaupungin osahanke 119 716€). Rahoitus maksetaan yleishallinnon ekosysteemisopimuksen määrärahasta hyväksytyn raportoinnin perusteella.

 

 Kuopion kaupungin osahanke hallinnoindaan elinvoima- ja  konsernipalvelujen strategia- ja kehittämisen vastuualueella. Strategiajohtaja hyväksyy laskut Kuopion kaupungin puolesta, ja hankkeen seurantaryhmänä toimii kaupungin asettama ekosysteemisopimuksen johtoryhmä. Kuopion osatoteutus varaudutaan käynnistämään ennen lopullista rahoituspäätöstä, edellyttäen, että rahoittajalta on saatu riittävän vahva viesti hankkeen myönteisestä etenemistä. Kuopion kaupungilla on mahdollisuus perääntyä hankkeen osarahoitusvastuusta, jos hanke ei etene suunnitellusti.

 

 Elinvoima- ja  konsernipalvelujen strategia- ja kehittämisyksikköön haetaan täyttölupaa määräaikaiselle  kokoaikaiselle kehittämisasiantuntijalle vastaamaan kaupungin osatoteutushankkeen tehtävistä. Kaupungin osahankkeen toteutukseen osallistuu myös yrityspalvelujen yritysasiantuntija 50% työpanoksella.

 

Toteuttaja

Kokonaisbudjetti

Kuopion rahoitus

Savonia-amk:n
omarahoitus

EU+valtio 60%

Savonia

367 098€

80 109€ (21,85%)

66 730€ (18,18%)

220 259€

Kuopio

299 290€

119 716€ (40%)

0€

179 574€

Yhteensä

666 388€

199 825€ (30%)

66 730€ (18,18%)

399 833€

 

 

Vaikutusten arviointi Liitteenä

 

 

Liitteet

 

EURA2021-Savonian hakemus-Kokonaisturvallisuuden osaamiskeskus

EURA2021 Kuopion hakemus-Kokonaisturvallisuuden osaamiskeskus

Vaikutusten ennakkoarviointi-kokonaisturvallisuuden osaamiskeskus

Aiesopimus Kokonaisturvallisuuden osaamiskekus Savonia-Kuopio

EURA2021  Kestävän kaupunkikehittämisen haku - Kuopion ekosysteemisopimus 2. hakukierros