Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 22.04.2024/Pykälä 29


 

Omistajan ennakkokäsitys / Servica Oy:n palkkahallintopalveluiden kilpailutus

 

Omistajaohjausjaosto 22.04.2024 § 29  

1079/00.04.02/2024  

 

  Valmistelijat / lisätiedot:

         konserniohjauspäällikkö Iiro Lyytinen, puh. 044 718 2156

etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus kaupunginjohtaja Soile Lahti

 

 Omistajaohjausjaosto käy asiasta keskustelun ja antaa omistajan ennakkokäsityksen.

 

Päätös Merkitään, että talousjohtaja Marja-Leena Martikainen totesi esteellisyyden (yhteisöjäävi) ja poistui pykälän käsittelyn ajaksi.

Omistajaohjausjaosto päätti jättää asian pöydälle ja edellyttää, että Servica Oy toimittaa omistajaohjausjaoston arvioitavaksi suunnitelman tukipalveluidensa kokonaisuuden järjestämisestä ja kehittämisestä tulevaisuudessa mukaan lukien erityisesti HR, talous ja ict-palvelut.

Samassa yhteydessä omistajaohjausjaosto toteaa, että konserniyhtiöiden on noudatettava Kuopion kaupungin konserniohjetta ja pyydettävä omistajan ennakkokäsitystä hyvissä ajoin.

 

Selostus Servica Oy pyytää omistajan ennakkokäsitystä palkkahallintopalveluiden kilpailutuksesta seuraavan sisältöisellä pyynnöllä:             

 

 Servica Oy pyytää omistajan ennakkokäsitystä palkkahallintopalveluiden kilpailuttamisesta. Servica Oy on uudistamassa henkilöstöhallinnointi-järjestelmäänsä (HRM), minkä yhteydessä on luonnollista uusia myös palkanlaskentaohjelmisto. Nykyinen palveluntuottaja Monetra Pohjois-Savo Oy on tuonut ilmi, että heidän käyttämänsä palkkalaskentaohjelmistot eivät ole luotettavasti integroitavissa Servica Oy:ssä käyttöönotettavaan Sympa HRM-järjestelmään. Näistä järjestelmäteknisistä syistä johtuen uuden HRM-järjestelmän käyttöönotto tarkoittaa sitä, että Monetra Oy ei pysty tuottamaan Servica Oy:lle palkkahallintopalveluja jatkossa.

 

 Servica Oy pyytää omistajan ennakkokäsitystä siitä, voiko yhtiö edetä palkkahallintopalveluiden kilpailuttamisessa.

 

 Kuopion kaupungin konserniohjeen 6 § mukaisesti tytäryhteisön on jo valmisteluvaiheessa hankittava omistajan ennakkokäsitys päätettäessä […] tukipalvelusopimusta uusittaessa ko. palveluiden hankinnasta kaupunkikonsernin ulkopuoliselta toimijalta. Monetra Pohjois-Savo Oy ei kuulu kaupunkikonserniin, mutta tuottaa talous- ja henkilöstöhallinnon tukipalveluita koko konsernille.

 

 Monetra Pohjois-Savo Oy:n kannanotto asiaan on oheisaineistona.

 

 

Liitteet