Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 11.06.2024/Pykälä 50


 

Perusopetuksen koulujen kierrätysmateriaalikokeilun arviointi

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta 11.06.2024 § 50  

4239/12.00.00/2024  

 

 Valmistelijat / lisätiedot:

 opetusjohtaja Silja Silvennoinen, puh. 044 718 4003

 perusopetuksen rehtori Hanna Nurmela, puh. 044 718 4430

 etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus apulaiskaupunginjohtaja HEP KOP Pekka Vähäkangas

 

 Kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsee koulujen tekemän arvioinnin tiedoksi.

 

Päätös Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Selostus Kuopion kaupungin perusopetuksen koulut ovat syksystä 2023 alkaen voineet hankkia käyttöönsä myös kierrätettyä materiaalia. Elävä Säätiö tarjosi kouluille mahdollisuuden tutustua kierrätystoimintaan ja kierrätettyihin materiaaleihin keväällä 2023. Alueella tarjolla olevaa lajitellun ja puhdistetun kierrätysmateriaalin tarjontaa selvitettiin. Kartoituksen perusteella ja usean koulun edustajan kiinnostuttua asiasta päädyttiin mahdollistamaan kokeilu materiaalien hankkimisesta kierrätettyinä Elävä Säätiöltä. Kierrätetyn materiaalin käyttökokeilua esiteltiin lautakunnalle 22.8.2023. Kokonaisuuteen liittyi toiminnan sujumisen ja onnistumisen arviointi lukuvuoden lopuksi.

 

 Kierrätysmateriaalipilottiin osallistui 11 koulua, joista kahdeksan vuosiluokkien 1-6 koulua, kaksi vuosiluokkien 7-9 koulua ja yksi yhtenäiskoulu. Koulut hakivat käyttöönsä yli 300 kg kierrätysmateriaalia. Pääsääntöisesti tekstiilit ovat olleet saapunutta kierrätystekstiiliä, helmiä, kristalleja yms. Myös kierrätyspuuta on toimitettu kouluille ja esim. lastulevyä.

 

  • puuvillakangasta (lakanoita), farkkuja, vanua, vetoketjuja, nappeja,
  • lankoja, matonkuteita, ontelokudetta, froteepyyhkeitä,
  • vilttejä ym. villatuotteita
    runsaasti eri materiaaleja, vaatteita muokattavaksi, tikkikankaita, kerniä, nyörejä, hihnoja ja solkia, helmiä ja korumateriaaleja
  • kaakeleita ja peilin palasia
    kännykän latureita
  • kierrätyspuuta puulevyinä ja jalkoina, MDF-levyä, kaapin takalevyä rakenteluun esim. johtoja, näppäimistön osia, rikkinäisiä leluja.
  • jumppapalloja

 

 

Palaute on ollut hyvää. Kierrätysmateriaalit ovat monipuolistaneet opetusmateriaalia ja lisäävät luovuutta. Kierrätyskasvatus on myös merkittävä osa tätä erinomaista kokeilua.

 

Kaikki kyselyyn vastanneet halusivat jatkaa materiaaleihin ja kiertotalouskasvatukseen liittyvää toimintaa seuraavista syistä:

 

  • Kierrättäminen on ekologista.
  • Kiertotalouskasvatus yhteistyömuotona on meille hyödyllisempää yhteistyötä kuin materiaalien vastaanotto. Lisäksi koulumme sijainti lähellä Elävä säätiön toimipaikkaa mahdollistaa luontevan yhteistyön.
  • Ensimmäisen vuoden kokemukset olivat hyviä, joten miksi lopettaa.
  • Edellä mainituilla ehdoilla olemme mielellämme mukana.
  • Yhteistyö on toiminut hyvin ja erityisesti lukuvuoden lopulla materiaalit tulleet entistä enemmän käyttöön opetusryhmissä. Jos on tae yhteistyön jatkumiselle, voi vahvemmin kirjoittaa kierrätysmateriaalien käyttämisen sisälle opetussuunnitelmaan ja sisältöihin. Materiaalien haaliminen ryhmiä varten on todella työlästä, joten tästä yhteistyöstä on ollut suuri apu ja tuki kierrätysmateriaalien paremmalle hyödyntämiselle opetuksessa!!
  • Vierailut oppilaiden kanssa Elävä Säätiöllä tarpeellisia yläkoululaisille.
  • Olisi kiva saada materiaaleja ja ideoita. Opettaa lapsille ekologisuutta.
  • Yhteistyötä ei ole tällä hetkellä.
  • Kierrättämisen ja kiertotalouden teemojen opettamisen apuna
  • Kierrätys on ekologisempaa ja edullisempaa talouden sekä ympäristön kannalta.  Oikeastaan pitäisi kysyä miksi ei?

 

Osassa kouluista kierrätysmateriaalin käytössä haasteeksi tuli pehmeiden materiaalien, kuten tyynyistä saatavan kierrätysvanun, puhtaus oppilaiden työmateriaalina. Näiltä kouluilta toivottiinkin, että pehmeiden materiaalien tarjonnassa huomioitaisiin koulukäyttöön saatavien materiaalien puhtaus ja hygieenisyys. Kouluilla ei ole mahdollisuutta opetustarvikkeiden pesuun ja tarkempaan puhdistamiseen ennen opetuskäyttöä. Olisikin helpointa, että tekstiilityömateriaalit ovat heti koulukäyttöön valmiita – joko puhdistettuja tai muuten uutta materiaalia vastaavassa kunnossa.

 

Pääosa kouluista ei ollut ehtinyt saada palautetta kierrätysmateriaalien käytöstä kodeista. Koulut toivoivat ideapankkia kierrätetyn materiaalin käyttökohteiksi käsityön, askartelun, tuunauksen ja liikunta-/pelivälineiden lisäksi. Kierrätetyn materiaalin käyttöä sekä kiertotalousajattelua ja -osaamista pyritään kehittämään osana Kuopion kaupungin perusopetusta.

 

Vaikutusten arviointi -

 

 

Liitteet