Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturva- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 28.05.2024/Pykälä 18


 

Hyvinvointialueen, kuntien ja maakunnan liiton välinen yhdyspintasopimus

 

Perusturva- ja terveyslautakunta 28.05.2024 § 18  

8320/00.04.02/2023  

 

 Valmistelijat / lisätiedot:
 henkilöstö- ja hallintopäällikkö Pekka Savolainen, puh. 044 718 4101,

 etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus apulaiskaupunginjohtaja HEP KOP Pekka Vähäkangas

 

 Perusturva- ja terveyslautakunta merkitsee yhdyspintasopimuksen ja yhdyspintasuunnitelman tiedoksi ja esittää osaltaan Kuopion kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Lautakunta toteaa, että erityistä huomiota tulee kiinnittää palvelukeskustelujen merkitykseen palvelujen yhdyspintojen kehittämisessä:
- oppilashuollon toimivuuteen
- vanhemmuuden tukeen perhekeskusmallin rakentamisessa
- ikäihmisten, vammaisten, asunnottomien ja erityisryhmien asumispalveluihin
- pitkäaikaistyöttömien eläketarkastusten järjestämiseen ja kuntouttavaan työtoimintaan
- kuljetuspalvelujen toimivuuteen ja kehittämiseen (MUKKE-hanke)

Merkitään, että Anna-Kaisa Kokkonen poistui tämän asian käsittelyn aikana.

 

Selostus Pohjois-Savon Hyvinvointialueen aluehallitus on käsitellyt 13.11.2023 Hyvinvointialueen, kuntien ja maakunnan liiton (sopimusosapuolet) yhteistyölle laadittua yhdyspintasopimusluonnosta.

 

 Alueen asukkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi on  hyvinvointialueen, kuntien ja maakunnan liiton kesken tarve yhteistyölle.  Solmittavassa sopimuksessa osapuolet sitoutuvat yhdessä sovittujen käytäntöjen mukaisesti yhteisissä tavoitteissa ja tehtävissä ihmislähtöisten ja toimivien palvelujen järjestämiseksi sekä osaavien työntekijöiden saatavuuden varmistamiseksi. Luonteeltaan sopimus on yleinen tahdonilmaus, puitesopimus.

 

 Sopimuksessa sovitaan taustasta, tarkoituksesta sekä todetaan yhteistyön lainsäädäntöpohja. Sopimuksessa on todettu yhteiset tavoitteet, jotka on muodostettu sovittamalla yhteen hyvinvointialueen, kuntien ja maakunnan liiton strategiat. Sopimuksessa on kuvattu yhteistyön pelisäännöt sekä viestinnän vastuut. Sopimuksessa on kuvattu johdon tason rakenteet, kuntafoorumi ja palvelukeskustelut.

 

 Sopimuksen täydennykseksi on laadittu yhdyspintasuunnitelma, jossa Kuntafoorumin sekä palvelukeskustelujen järjestäminen sekä yhdyspintarakenteet on kuvattu tarkemmin. Suunnitelmassa on kuvattu palvelukeskustelujen aluejako, jossa Kuopiolla on oma palvelukeskustelu.

 

 Yhdyspintasuunnitelma on tehty sopimusta täydentäväksi asiakirjaksi. Suunnitelma ei ole sopimuksellisesti sitova. Se on tehty siksi, että sopimuksen tekemisessä mukana olleet kuntien, työllisyyspalvelujen sekä sosiaali-, terveys-, ja pelastustoimen viranhaltijat halusivat kuvata tämänhetkistä yhteistyön tilaa, yhteistyön rakenteita sekä toimenpiteitä yhteistyön käynnistämiseksi tai yhteistyön jatkumiseksi.

 Yhdyspintapalveluista osa on muutosprosessissa (suurimpana TE2025), joten yhteistyön rakenteet ovat muotoutumassa.

 

 Sopimusta ja suunnitelmaa on valmisteltu yhteistyössä kuntien, työllisyyspalvelujen sekä HVAn toimialojen (ikääntyneiden palvelut, työikäisten sosiaalipalvelut sekä perhekeskuspalvelut) kanssa.

 Sopimusluonnos on lähetetty hyvinvointialueen kunnille kommentoitavaksi ja allekirjoitettavaksi.

 Sopimusluonnos ja liitteenä oleva yhdyspintasuunnitelma käsitellään Kuopion kaupungin Kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksessa 21.5.2024, Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan kokouksessa 22.5.2024 ja Perusturvan ja terveyslautakunnan kokouksessa 28.5.2024, jonka jälkeen sopimus ja yhdyspintasuunnitelma esitetään kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi.

 

Vaikutusten arviointi -

 

 

Liitteet

 

Yhdyspintasuunnitelma 2023

Yhdyspintasopimus 2023

Pöytäkirjanote §383