Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.01.2023/Pykälä 2


 

Pöytäkirjantarkastajat

 

Kaupunginhallitus 09.01.2023 § 2  

    

 

 

Esittelijä apulaiskaupunginjohtaja HEP KOP Pekka Vähäkangas

 

Päätösehdotus Pöytäkirja tarkastetaan välittömästi kokouksen jälkeen, mikäli se on teknisesti mahdollista, kuitenkin viimeistään kokousta seuraavan viikon maanantaina (pyhäpäivän sattuessa seuraavana arkipäivänä). Pöytäkirja lähetetään puheenjohtajalle, pöytäkirjanpitäjälle ja pöytäkirjantarkastajille sähköisesti allekirjoitettavaksi. Pöytäkirja pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa (www.kuopio.fi) kuntalain 140 §:n mukaisesti.

 

 Valitaan pöytäkirjantarkastajat. Vuorossa ovat jäsenet Sallamaarit Markkanen ja Mika Wallius.

 

Päätös Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Tuula Savolainen ja Mika Wallius.

Muilta osin kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti apulaiskaupunginjohtajan päätösehdotuksen.