Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 14.09.2023/Pykälä 95


 

Nuorisopalveluiden arviointikokous

 

Tarkastuslautakunta 14.09.2023 § 95  

3541/00.03.00/2023  

 

  Valmistelijat / lisätiedot:

          Sari Düssel

puh. 044 718 2932

etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus tarkastuspäällikkö Sari Düssel

 

 Tarkastuslautakunta merkitsee saadut selvitykset tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin, että apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas, opetusjohtaja Silja Silvennoinen, nuorisopäällikkö Janne Katajisto, nuoriso-ohjaaja Ulla Vuori sekä kasvun ja oppimisen lautakunnan puheenjohtaja Tuula Savolainen esittelivät asiaa kokouksessa ja poistuivat kokouksesta asian esittelyn jälkeen.

Merkittiin, että Jukka Littunen ja Tuomo Rissanen poistuivat kokouksesta asian käsittelyn aikana.

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Selostus Tarkastuslautakunnalle esitellään nuorisopalveluiden toimintaa ja tavoitteiden toteutumista.

 

 

Liitteet