RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 04.10.2023/Pykälä 150
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
KYP tiedonannot
Kaupunkirakennelautakunta 04.10.2023 § 150
1910/00.01.01/2023
Päätösehdotus apulaiskaupunginjohtaja KYP Jari Kyllönen
Lautakunta merkitsee asiat tiedoksi ja päättää, ettei mainituissa päätös pöytäkirjoissa olevia otto-oikeuden alaisia päätöksiä oteta lautakunnan käsiteltäväksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunkirakennelautakunnalle esitellään talousarvion valmistelutilannetta.
Kaupunginvaltuuston päätöksellä Kuopio on mukana UNICEFin lapsiystävällinen kunta -mallissa. Mallin eteneminen edellyttää, että luottamushenkilöt ja kaupungin henkilöstö (työntekijät ja viranhaltijat) sitoutuvat käymään perehdytyskurssin lävitse ajalla 2023-2024. Liitteenä on lapsiystävällinen kunta -koordinaattorin kirje asiasta.
Liitteet |
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |